Kehityskuvat

lauantai 12. lokakuuta 2013

Unelman alku

Minulla on unelma.

Siitä on varmasti hyvä lähteä, sillä jokaisella meillä on unelmia. Voisi olla hauska kirjoittaa unelmat paperille ja sitten aikojen kuluessa merkitä perään "check".

Kaksi lasta check
vakituinen työ check
avioliitto check
omakotitalo
bikini fitness- kroppa

Tähän hätään en nyt keksi enempää unelmia, mutta se, miksi piti ihan blogi perustaa on tuo bikini fitness- unelma. Minä haluan saada kropan, jollaista minulla ei ole ennen ollut. Haluan päästä kuntoon ja vuodattaa verta, hikeä ja kyyneleitä, että joskus voisin ylpeillä vatsalihaksilla, terveyttä uhkuvalla keholla ja mielellä, joka voi hyvin. Eihän nämä tietenkään tarkoita samaa asiaa, vaan hyvinkin voin koukuttua fitnekseen niin, etten muista olla onnellinen. Tai jos vaikka epäonnistunkin, niin onko se sitten köyden paikka? Kaikkihan voi heittää härän pyllyä, kun lopulta pääsen tuonne asti, mutta nyt on tilanne tämä.

Mistä kaikki sitten alkoi?
No niin kuin varmaan aika monet, minäkin olen kärsinyt ylipainosta pitkään, olen laihduttanut ja molempien raskauksien takia lihonut ja taas laihduttanut. Tämän vuoden alussa kuitenkin osallistuimme tietyllä porukalla tietyn firman vetämään haasteeseen, joka sai minutkin maistamaan kuntoilun ihanuutta. Ja *naps*, minä olin myyty. Siis nälkä kasvaa syödessä ja vaikkei omalta kohdaltani haaste ihan putkeen mennytkään, niin ei se mitään. Kuitenkin sain jonkinlaisen kimmokkeen siihen, että nyt treenaan tavoitteellisesti.

Oikeasti varsinainen treenaaminen ja ruokavalio alkavat marraskuun puolella, mutta siihen asti noudatan olemassa olevia ohjeita, joiden avulla alkuvuodesta sain tämän kipinän. Ei mene siis hukkaan tämäkään aika. Haasteen tähän haasteeseen tietenkin tuo epäsäännöllinen työ, jossa on paljon, siis PALJON juhlia, herkkuja ja otkuvia pitopöytiä, pitkiä päiviä ja vähän aikaa. Tutkivia silmäpareja ja ennakkoluuloja, ihmisiä jotka tietävät paremmin kuin itse tiedän. Toinen haaste on ihanat kultamussukat, KAMUT, jotka vaativat kotona aikaa ja huomiota. Iltaisin ei tee mieli lähteä salille, kun päivän on muutenkin ollut pois. Mies ja vielä koira tuovat omat palansa tähän peliin, mutta ehkä nämäkin ongelmat ovat tehty ratkaistaviksi. Siksi minulle on tuttua herätä klo 5:14, aamulenkille ja mennä klo 8 aamusalille. Mitään säännönmukaista treenausta ei kannata odottaa, mutta varmasti treenaan ja lujaa, vaikka sen ajan löytäminen voi välillä olla vaikeaa.

Tässä on siis lähtötilanne 9.10.2013

Paino            81,3
kehon rasva  32,4%
kehon neste  48,5%
lihasmassa    52,2kg
Aineen vaihdunnan ikä 39

Tavoitteena on saada paino 65 kiloon ja rasva% sinne 22-24% väliin.

Jonkin verran on siis matkaa, ja mulla on ihan järkyttävä sipsi/karkkikoukku kesän jäljiltä, mutta ehkä, jos annan ajan kulua ilman karkkikiloja, niin saan itseni irti tästä verkosta.

Tästä me siis lähdemme, tie on auki ja edessä ne unelmat :).
Ihanaa viikonloppua!
-Kaza

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti