Kehityskuvat

maanantai 29. joulukuuta 2014

Rakkaat ihmiset,

olen tullut takaisin.
Kiitoksia Aikulle ja Sannalle, jotka ainakin ilmaisivat halunsa lukea näitä mun jorinoita. Pitkään on mennyt, mut siihen on olemassa monta syytä.
Viime kirjoituksen jälkeen tapahtui elämä. Yksinkertaisesti liikaa, liian lyhyessä ajassa ja jostain piti vähentää. Valitettavasti se oli tämä blogi. Liikuntaa en kyllä ole unohtanut, sillä olen edelleen minulla on unelma. Joskin sen saavuttaminen siirtyy nyt kyllä taas eteenpäin.

Viime kerralla kirjoitin polvestani. Joudun sen kanssa leikkaukseen tammi-helmikuussa. Polvessa on synnynnäinen sairaus, joku oct, joka irroittaa siis rustot nivelen pinnasta. Magneettikuvissa näkyi, että sieltä on aika iso pala irti, ja kuormitus tulee molemmille reunoille. Jos polvea ei leikattais, se altistaisi nivelrikolle, kulumalle. Ja sitähän emme halua. Olen liian nuori tekonivelleikkaukseen. Tätä mieltä lääkäri <3 oli. Mutta ennen leikkausta pitää lihaksia vahvistaa ja käyttää jalkaa aivan normaalisti. Sen vaan olen huomannut, etten juosta pysty yhtään. Joskus olen kokeillut, ihan muutaman kilomertin matkan, mutta ei siitä ole tullut mitään. Tai juoksu on onnistunut, mutta sen jälkeen itkettää. Salilla olen kuitenkin mennyt ihan normisti. En kyllä ole uskaltanut vetäistä kyykkyyn ennätyksiä, mutta ehkä sekin päivä vielä tulee. Sairaslomaa keppien kanssa on luvassa 6-8 viikkoa ja on kuulemma kipeä. Yksi yö pitää olla sairaalassa, mutta kauhulla ajattelen aikaa, jolloin olen lukittuna kotiin. Kytkinjalka kun leikataan, ei autollakaan pääse ajamaan. Miksen hankkinut aikanaan automaattia?? 

Mutta mitä tässä muuta on sitten tapahtunut. Voimatasot ovat nousseet hurjasti. Tosin marraskuussa oli niin paljon koulutuksia, sairautta ja vaikka mitä, etten ehtinyt käymään kuukauteen salilla. Nyt pikkuhiljaa taas jatkan siitä, mihin jäin. Näillä ohjelmilla voimat kasvaa kohisemalla, kun joka viikko painot pysyvät samoina, mutta toistot lisääntyvät. Alussa sain ohjelmien välissä lisätä esim. penkkipunnerrukseen käsipainoilla 4 kiloa. Se on kyl hurjaa. Ja niin motivoivaa.

Ruokailut ei ihan ole menneet niin kuin pitäis, ja todella on ollut massakausi. Painan vissiin saman verran kuin silloin, kun aloitin tämän ms.fitneksen. Mutta kaikki ei toki ole läskiä. Olenhan mä paljon lihaksikkaampi kuin ennen. Vaik kyl keskivartolossa on ihraakin. Nyt kuitenkin mulla on lähitavoitteena olla normaalipainoinen ennen leikkausta. Tai ainakin muutaman kilon kevyempi. Sitten kun ei pitkään aikaan pääse ainakaan aerobista duunaamaan, on helppo kerryttää painoa. 

Mut tästä mä jatkan. Hyvällä flowlla. Ootteks te vielä mukana?

-Kaza

sunnuntai 17. elokuuta 2014

Kuvia kuntosalin jälkeen.

Kävin tänään treenaamassa. Ja kyllä mä nautin siitä, kun sunnuntaiaamuisin (tai aamuisin yleensä) ei ole paljon porukkaa. Olin ainoa kuntosalin käyttäjä joitain aikoja, mutta sitten valitettavasti tuli muitakin. No ihan sopuisasti mahduttiin kukin tekemään mitä tehtiin.



Jännä, että tänään kaksi eri tyyppiä, eri aikaan kysyi, että treenaanko mä jotain kisoja varten. Mä en heille kyllä tunnustanut treenaavani, myhäilin vain ja olin salaperäinen. Näytänkö mä jotenkin siltä, etten tee tätä vain huvikseni? 
Huomatkaa, takareidessä näyttää olevan pientä lihasten tuomaa pyöreyttä. JEE!!!! Vaikka kyllähän siinä on ihraa ja sellaistakin, niin pienistä pitää olla iloinen.

Mulla oli vuorossa käsivarsitreeni ja kova kardio. Oli hyvä treeni. Vaikka aika lyhyt, niin tuntumaa tuli. Huhhuh. Mä vihaan linkkaria ja punnerruksia. Mulla ei vain ole lihaksia niiden liikkeiden tekemiseen. Kävin aamulla myös 40 minsan lenkillä koiran kanssa, mutta tällä kertaa kävelin ihan rauhallisesti (sykemittarin mukaan keskivauhti oli 5,8 kilometriä tunnissa, sopivaa sunnuntaipäivän kävelyä siis). Muuten tässä päivässä ei kyllä ole ollut mitään rauhallista. Mä sain juosta tukka putkella paikasta toiseen ja tehdä varsin erilaisia hommia koko päivän. Olen ihan poikki. Aamulla lähdin klo 8 kotoa ja illalla tulin n. 18.30 takaisin kotiin. Sitten pääsinkin imuroimaan loisteputken lasia makkarista.

Älkää kysykö... no kerron silti. Vanhempi poika kumautti nuorempaa otsaan loisteputkella. Putki meni rikki ja niin meni otsakin. Aikamoinen show. Onneksi ei käynyt pahemmin, vaan 3 tikkiä riitti tilanteen paikkaamiseen. Sen sijaan mulla meni aika kauan, että sain makkarin nukkumakuntoon. Jotenkin ajatus loisteputken palasista hanurissa ei innostanut ihan valtavasti. 

Nyt pyykkikone pyörii ja elohopea puhdistuu lakanoista. Pitäisi olal jo nukkumassa, koska huomenna herätys on klo 5.02. Enkä nyt ole menossa edes lenkille koiran kanssa. Juna Seinäjoelle lähtee klo 7.12 ja siihen pitää keretä. Eväät ja pakaasit on vielä aika levällään, joten pakko, mikä pakko. Kylläpä vapaapäivät ovat ihania. Sali jää nyt vähäksi aikaa, mutta onneksi ensi viikolla perjantaina, lauantaina ja sunnuntaina olen varautunut salille. Jee jee. En jää siis mistään paitsi, kun tällä viikolla treenejä tuli 5. Se ei kyllä sillei näy. 

Ainakaan kamalan paljon.
Mutta ihanaa viikkoa kaikille. 
Otetaan elämästä kaikki irti, vähän niin kuin salitreenistäkin. 
(Ja nyt lupaan pyhästi rentoutua vähän aikaa, että saisin jalan kuntoon :D)

<3
-Kaza

lauantai 16. elokuuta 2014

Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis...

No kyllähän te tiedätte sen, että kun pikkasen alkaa parantua, niin sitä tuntee olevansa jo ihan kunnossa. Mulle kävi tämän polven kanssa niin. Eilen tuntui jo siltä, että elämä hymyilee sen suhteen, vaikka se illalla sitten oireilikin vähän. No aamulla mä totesin, että "jes! Pystyn käyttämään koiraa ulkona." ja innostuin ihan juoksemaan. Ja vielä kävelykengissä. Sellainen 6 kilsaa tuli juostua, ja ei olisi kannattanut. Töissä piti vielä käyttää korkkareita ja kuntosalilla piti vähän ajella spinning-pyörällä. 

Voin nimittäin sanoa, että VIRHE! Nyt on muutes polvi kipiä. Tai ei se oikeastaan ole kipeä. Se kipuilee ja syrtsää ainoastaan silloin, kun sitä koukistaa. Ja sittenkin jos sen saa menemään koukkuun, niin ei tunnu enää missään. Mutta suoristamaan sitä ei pysty, jos haluaa vielä joskus koukistaa. Aika kiusallista. Tänään kävin kaupassa ja voi ei olikin noloa, kun en vain saanut jalkaa autoon. Vissiin 5 minuuttia koitin vesisateessa survoa sitä sisään, mutta eihän se onnistunut. No sitten piti nöyrtyä, astua ulos ja jotenkin joku meni paikoilleen ja tidii, mä pääsin autoon. 

Tässä vähän kesäkuntoa (jota siis ei ole) maasto-olosuhteista.

No katsotaan huomenna kuinka akan käy. Luvassa on vielä oikein extrapitkä työpäivä ja salillakin pitäisi aamulla käydä. Aattelin jättää jalat nyt suosiolla treenaamatta ja tehdä vaan käsivarsia ja kardiota. Ehkä pienoinen järjen ääni täällä päässä huutaa. 

Sain viimein nuo kuvajutut toimimaan ja voisi sanoa, että lihaksi näkyy pohkeessa, mutta hauis on kutistunut ihran alle... vai mitä olette mieltä :D.

Eikö näykin pienoinen pohjelihas? Kuvakulma ja valo kuvassa ei tee oikeutta kyllä noille lihaksille :D.
Olkapää on vähän kasvanut, mutta hauis kutistunut, tai siis piiloutunut tuonne ihran alle. Vähän huono kuvakulma, mä olen kokeileva kuvaaja :D
 Siitä mä olen kyllä iloinen, että rintalihakset, ja tämä yläkroppa ja -selkä ovat "kasvaneet" ja kehittyneet hienosti. Peilistä näkee, kuinka jännittäessä rintalihakset piirtyvät jo esiin, Samoin kuin olkapään lihakset. Siistiä. Olen niin koukussa kehittymiseen. Jännittää ihan itseänikin, millaisia kehityskuvia ensi viikon jälkeen otetaan. 

Me ollaan lähdössä lasten kanssa, siis minä ja lapset, reissuun. Reissussa ei tietenkään voi treenata samalla ilolla, kuin tällä viikolla, mutta olen tehnyt yhden treenin varastoon. Jos ens viikolla ehdin siis tekemään 4 treeniä, niin homma on kunnossa. Tai siis sitten olen pysynyt ohjelmassa. Täytyy kyllä sanoa, että polven takia on sprinttikardiot jääneet, ja se harmittaa. Mutta ehkei maailma kaadu siihen?? 

Nyt googletan räätinlihasta, jos se olisi polveni vaiva, katsotaan miten käy. 

Voikaa hyvin :D.
<3
-Kaza

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Matala lentoa...

Seuraa pienoinen valitusvirsi.
A) Mä en saa näitä kuvia tästä puhelimesta ladattua koneelle niin, että voisin julkaista niitä täällä. Todellisuudessa mitään kuvattavaa tai näytettävää ei ole. Ruokaa on niin paljon, että viimeinenkin erottuvuus on kadonnut, vaikka voimaa onkin tullut lisää. Vartalossa ei siis eroa tunne. 

No hyvänä juttuna se, että paino on edelleen se sama, kuin reilu 2 viikkoa sitten. Ehkä se on tippunut -500g, mutta ei ole ainakaan noussut. Hyvää on myös se, että vatsa toimii, eikä tarvitse taistella sen kanssa. Mutta ei siis voi sanoa, että mulla olisi kovinkaan tiukka kroppa. Lihakset eivät kuitenkaan kasva miinuksella (tällaista mantraa toistelen itselleni alvariinsa, kun peilistä läski vain tuijottaa ja huutaa). Toisaalta odotan innolla noita ekan kuukauden kehityskuvia, sillä luulisi, että niissä näkyy sitten ehkä lihasten kehittymistä. Tai ainakin omissa silmissäni olen huomannut esimerkiksi reisissä jotain kehitystä, vaikkei erottuvuutta juuri ole. 

Ei mulla toisaalta ole mikään kiire siihen diettaamiseen. Mä olen just tottunut syömään näin paljon, ja kaiken sen miinuksen jälkeen, tämä tuntuu juhlalle. Ihan mahtavaa, kun ei tarvitse niin tarkkaan miettiä, kun kaikkea saa syödä (paitsi tietenkin rasvaa ja sokeria). Mutta muuten. Ja jännästi on kroppa tottunut myös tähän ruokamäärään. Ennen ruokaa on aina ihan kiljuva nälkä. Ja aamupalaa odotan erityisesti. Yöllä ehtii tulla niin kauhea nälkä, ettei rajaa. Ja se on niin ihanaa. Mä en ehkä pysty kylliksi hehkuttamaan, kuinka ihanaa on, kun saa syödä.

No valitusvirsi jatkuu kuitenkin. 
B) Mun polvi. Mä en voi treenata. Mun polvessa on jotain mystisiä kiputiloja. Siihen ei siis ole sattunut mitään, tai mitään, mutta ykskaks se vaan kipeytyi ja nyt se on ihan tosi kipeä. Jos asento on hyvä, niin ei tunnu missään, mutta sitten jos pitkän seisomisen jälkeen esimerkiksi yritän istua, niin polvitaipeessa vihloo ja vetää ja tuska on ihan hirveä. Kävin sitä jo työterveydessä näyttämässä. Ja tidii, buranaa urheilijan kuurin. Eli 3 päivää 3 kertaa 1 burana kuussatanen. Ja sillä pitäisi kuntoutua. Jos ei perjantaihin mennessä ole mitään tapahtunut, niin sitten uudestaan lekurille. Tämä on niin kamalaa. Mä en koskaan ole ollut kipeä mistään ja nyt tämä polvi ihan oikeasti haittaa elämää. Mä en voi kuvitellakaan käveleväni normaalista, pyöräileväni, hyppiväni tai tekeväni ainakaan kyykkyjä, niin paljon siihen sattuu tietyt liikkeet. Kävelen vain kuin tönkköjalka silakka ja yritän jotenkin kuntoutua. Ei kamalan hyvin onnistu. Kyllä mä olen yläkropan treenit tehnyt ihan normaalisti, mutta valitettavasti cardiot ovat jääneet pois. Ei vain pysty pyöräilemään, enkä mä oikein tiedä hyviä cardioita, joissa ei jalkoja käytetä ollenkaan. Pitäisi varmaan googlettaa, mutta toisaalta elättelen toiveita, että tämä häviäisi ennen seuraavaa pyöräsprinttiä. 

Huomenna kokeilen taas pitkästä aikaa treeniä kotona. Vuorossa on käsivarret ja kova kardio, jossa ei ole onneksi hyppyjä. Tai olisihan siinä stepperiä/juoksua/soutua, mutta mä koitan kehittää siihen jonkun vastaavan liikkeen. 

Eikä siinä vielä kaikki
C) Mulla on taas niin paljon töitä, että mun pitää niitä tehdä vapaapäivinä. Sen takia en pystynyt tänään treenaamaan, koska mun piti miettiä puhetta ja ties mitä juttua ties mihin juttuu. Ja mä olen kuitenkin vapaapäivällä. ARG! Huomenna koitan aamulla kirjoittaa yhden puheen, niin iltapäivällä ehdin tekemään noi käsivarret pois päiväjärjestyksestä. Kuitenkin viikonloppu on täynnä toimintaa, joten siihen ei voi jättää mitään. Tyhmästä päästä kärsii kyllä koko ruumis, ja kanssaolijat, mutta toivottavasti ei niin pahasti, kuin voisi olettaa. 

Ehkä tässä oli tärkeimmät valituksen aiheet.  Ja mahtuihan sinne jotain ilonkin aiheita. Iloitaan siis ystäväiset. Ehkä joskus saan noita kuviakin tänne. Viimeistään sitten, kun on kehityskuvien aika (siihen on onneksi vielä reilu viikko, siis MITÄ?!?!?!? Reilun viikon päästä vaihtuu ohjelma. Nyt täytyy toden teolla nauttia tästä ruuasta. Siitä innostuneena menenkin ottamaan 375g iltapalarahkaa :D)

<3
-Kaza

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Kuinka mä aina törmään näihin...

Metsän keskeltä terve!
Mulla on ollut mahtavaa. Mä olen juossut ja tehnyt kuntopiiriä, olen vertaillut poikain kanssa leuanvetotaitoja ja käynyt aamulenkillä. Olen valvonut "huvikseni" aamuviiteen ja hengaillut. Tosi kivaa settiä.

Tänään mä menin aamulenkille puoli seitsemän. Normaali lenkki, ei mitään ihmeellistä. Kuuntelen musiikkia ja sitten jotenkin kuulen, aivan kuin auto lipuisi takanani todella hitaasti. Katsahdan taakseni, siellä lipuu sellaine avolavarousku. Ja mitä tekee kuski, tuijottaa mua, nostaa peukalon tsempiksi tai tyytyväisyyden osoitukseksi ja lipuu pois paikalta. Kylläpä se tuntui taas mukavalta. Ihan kummallista, kuinka aina täällä mä kohtaan niitä. Oikeasti, tuolla kaupungissa saa juosta vaikka puolialasti tai miten vain, eikä kukaan kiinnitä huomiota, mutta täällä joka kerta tulee joku tuollainen tsemppaava kanssaolija vastaan. Ja tässä tapauksessa haluan ymmärtää tämän puhtaasti kehuna. Pois sovinismi ja seksismi. Olen otettu ja iloinen.

Kun pääsen täältä kotiin, jaan teille muutamia kuvia. Yhteydet vaan ovat niin huonot, ettei nyt onnistu. Mutta ei mulla nyt muuta. Pitää lähteä temuamaan yksien kanssa.

<3
-Kaza

Ps. myös ikäkriisini on historiaa, mummot luulivat minua eilen rippikouluikäiseksi ja yksi yliluutnantti ajatteli myös minun olevan nuorempi, kui 27 vuotta. IHANAA. Vaikka selfieitä ottaessa tuleekin ikävät juonteet poskiin. Olkoon ne naururyppyjä :D.

sunnuntai 3. elokuuta 2014


Aikamoista skeidaa.

Mulle on vissiin tullut toinen teini-ikä, kun naamaan pukkaa finnejä. Vähän kiusallista, kun kuitenkin kyseessä on aikuinen ihminen, ja kun kuitenkin siitä on niin pitkä aika, kun viimeksi olen tästä ongelmasta kärsinyt. (Mulla oli hienot kuvatkin noista naamani kaunistajista, mutten saa niitä nyt liitettyä. Ehkä se on teidän ilo ja voitto...)

Olisikohan uudella ruokavaliolla jotain tekemistä asian kanssa, vai olenko mä vain tulossa lapseksi jälleen? Älkää siis ymmärtäkö väärin, toisten naamoissa ei finnit ole lainkaan huomiota herättäviä, mutta kun en ole tästä ongelmasta pitkään aikaan kärsinyt, niin miksi nyt? Mitä olen tehnyt väärin? Ja kerrankin kun olen alkanut hoitamaan ihoani oikein urakalla, siis pesemään ja rasvaamaan aamuin illoin, vaikken olisikaan käyttänyt edes meikkiä. Onko joku muu huomannut vastaavaa?

Mä syytän ehkä osittain näitä hiilareita, sillä muutahan mä en ole syönyt. Eihän jauheliha voi sellaista aiheuttaa…
Ja toki täytyy mainita myös siitä, että tänään on ollut mun lepopäivä. En ole liikkunut siis mitenkään erityisesti. Ehkä syynä on hiilarit, maha on ihan tukossa. Siis ihan valtavana pallona. Huomenna on pakko aamulla hiihtää tai siis lähteä lenkille. Ei tätä olotilaa kestä muuten lainkaan. Sanonpahan vain huhhuh.

Jauhelihasta ja ruuasta tulikin mieleen. Tänään mun maailmani meni ihan raiteiltaan. Siis päivä meni niin pilalle, kuin voi vain mennä. Eilen juuri kehuin sillä, kuinka perusterveellistä ruokaa täällä on, aamulla puuroa ja niin edelleen. Niin tänään odotti yllätys. Ei ollut muuta kuin leipää ja kannusvurstia. (Ja mä vihaan kannusvurstia.) Keittiötyöntekijä oli ilmeisesti nukkunut aamulla pommiin ja tullut taloon vasta 5 minuuttia ennen meidän aamupalan alkamista, eikä mitään ollut valmiina, kun mä saavun hekumoiden paikalle. Aamupala on päivän tärkein ateria ja musta tulee ihan hirviö, jos aamuhetki menee pilalle. Ja tästä ovat saaneet kanssaolijat kuulla.

Eikä tämän päivän surkeat ruuat siihen loppuneet. Iltapalalla oli tarjolla just jotain leipää ja pullaa. Siis MITÄ?!?!?!? Mihin tämä maailma on menossa. Mä olen kyllä TODELLA pettynyt tähän tasoon. Anteeksi kokoaikainen urputukseni. En mahda itselleni mitään. Ruoka vain on aika tärkeä asia.

lauantai 2. elokuuta 2014

Rakas päiväkirja....

Kohta viikko takana uutta ruokavaliota ja saliohjelmaa. Ja fiilis on mitä parhain.
Just puhuttiin yhden toisen msf part2 tytön kanssa, että tämä ruokamäärä vaikuttaa niin paljon. Kun saa syödä, ei yhtään (tai ainakaan niin paljon) kiristä hermosta lasten ja perheen kanssa yleensä. Elämä sujuu jotenkin niin kivasti, kun ei hermoa kiristä.
Onkohan se hulluutta vai mitä, kun itseään ajaa kokoajan kohonkin rajalle. ¨Hermot kireällä heiluu ympäriinsä ja yrittää vielä olla kunnollinen perheen äiti? No tässä vaiheessa siitä ei ole tietoakaan.
Kyllähän se on ihan fakta, että ensi kuussa, päivitysten tultua kalorit pienenee ehkä huomattavastikin, mutta nyt haluan niin nauttia tästä olotilasta. ah, nautin ruuasta.
 
Tänään punnitsin taas itseni, ehkä se on vähän typerää joka aamu rampata puntarilla, mutta en voi mitään itselleni. Nyt paino oli noussut sen -500g, josta viimeksi raportoin. Ehkä säästän hermojani ja lakkaan juoksemasta sillä vaa'alla ja punnitsen vain kerran kuussa. Silloin sen suunnan ainakin näkee. Toisaalta sormuksissa ja vaatteissa huomaa sen, että vaikkei ihan parhaissa kesämitoissa nyt olekaan, niin tämän viikon aikana turvotus on laskenut. Housut ei purista niin paljon, ja sormuksen kieppuu sormessa. Kannattaa siis jatkaa, vaikka paino hilautuisikin ylöspäin. Nyt kasvatetaan lihasta ja kyllähän se lihas sitten polttaa sitä rasvaa, kun sen aika on.
 
Olen tänään aloittanut tämän maastoleirini. Huolen aiheenani on ruoka ja liikunta. Vaikka täällä onkin hyvää ruokaa, siis perusterveellistä, niin usein on kaiken maailman keittoja. Ei siis proteiinia tarpeeksi, kun taas vastaavasti hiilareita enemmän kuin tarpeeksi. Mitähän kannattaisi tehdä? Nipistää kaloreita pienemmäksi, kun kuitenkaan ei pääse salille, vai yrittää vaan mahdollisimman tarkasti seurata dieettiä? Mitä te tekisitte?
 
Liikuntaa ajattelin tehdä joka välissä. Eli HIIT-tyyppisiä jumppia ainakin 4 kertaa nyt viikon aikana ja sitten aamulenkkejä ainakin sen 3 kertaa. Lauantaina vissiin ehdin salille, mutta muuten jää salilla käynti tältä viikolta. vähäsen harmittaa, sillä kun olen nyt tehnyt joka salin, niin olen senkin suhteen ihan liekeissä. Liikkeet ovat ihan mahtavia, ja vaikka vihaankin noita kardioita, niin nekin ovat IHANIA <3.
Eilen tein kombokardion, jossa oli linkkareita, sitoutteja, punnerruksia ja kaikkea muuta ihanaa. Teki mieli kyllä itkeä ja oksentaa ja vaikka mitä. Sitten kyllä menin sen jälkeen spinningiin pitkästä aikaa, ja se vasta olikin itkun paikka. Mutta onneksi selvisin :D.
 
Jos te olisitte tällaisessa paikassa, niin kuinka te huolehtisitte omasta kunnostanne? Olisiko hyviä vinkkejä? Totuus on se, etten mä periaatteessa saisi poistua alueelta ollenkaan, olen vastuussa kaikista ja kaikesta täällä, mutta olen mä antanut luvan itselleni juoksu-/kävelylenkeille. Mutta muuten en voi karata esim. salille. Siis mitä tehdä?
 
<3
-Kaza

torstai 31. heinäkuuta 2014

Neljännen päivän fiilikset.

Mä olen siis niin LIEKEISSÄ. 
Mä vain niin rakastan ruokaa! Ja erityisesti hyvää ruokaa. Vaikka tuntuu, että ruokaa on ihan valtavasti siihen edelliseen 1500 kaloriin verrattuna, niin poikeuksetta se uppoaa kyllä. Ja poikkeuksetta se on hyvää. Saan syödä uusia perunoita ja lounaalla laittaa päälle vaikka ruokalusikallisen ingmariinia, saan syödä pasta bolognesea, jos se vain on oikein tehty. Saan syödä banaania ja aamulla ihan tajuttomasti raejuustoa. Siis onko ihanampaa???

Iltapalarahkaa on tässä JÄRKYTTÄVÄ määrä, siis 375g. Käsittämätöntä ja samalla niin ihanaa <3

Tällä tavalla kun mässäilee, niin kuvittelisi, että paino nousee pilviin, mutta tähän menessä se on tippunut puoli kiloa. Hyvät treenit ja aerobiset. Kyllä mun tänäänkin teki mieli itkeä, kun tein kardiota pyörällä. Siihen kuului siis 10x 60 sekkaa täysillä spinnipyörällä ajoa, 15 sekan jäähdytyksillä. Tuskaa!! Siis puhdasta tuskaa. En todellakaan ole tottunut tuollaiseen höykyytykseen! Mutta fiilis on mitä mahtavin, kun kuntosalilla saa tehdä uusia juttuja ja erilaisia juttuja. Huomaa myös sen, että energiaa on ihan eri tavalla, kun saa syödä. Eikä kokoajan ole miinuskaloreilla. 

Puhuin niistä aloitus kuvista, ja valitettavasti ne ovat tässä. 
Nyt puolialastomia ihrakasoja pelkäävät ja kammoksuvat ihmiset, laittakaas silmät kiinni. 

Maha ei ole kyllä TODELLAKAAN missään edustuskunnossa, mutta olen tyytyväinen siihen, että pakaran kaari olisi aivan niin kuin noussut ja ehkä siinä on huomattavissa (ystävällisellä silmällä katsottuna) myös muunlaista edistystä ja kehitystä. 

Tässä kuvien rinnalle laitettu ne kuvat, jotka otettiin silloin marraskuussa 2013.
Mitä mieltä olette? Näkyykö mitään kehitystä, vai onko se mennyt piiloon kokonaan?

Huomenna tekemään vielä tämän viikon vika sali, ja toivottavasti saisitte siitä jotain kuvia. Katsotaan nyt miltä se näyttää... Sitten saattaa seurata pieni blogihiljaisuus, lauantaina siirryn taas maasto-olosuhteisiin viikoksi, mutta viimeistään sitten koulun alkajaisviikolla palaan kertomaan kuulumisia. Toivottavasti olette täällä vielä silloin :).

Nauttikaa lämmöstä ja hyvistä treeneistä :)
<3
-Kaza

Ps. Nämä (tumman punaiset) tein tänään töissä, eikös olekin mageet?


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kuukauden kehitys

Oikeastaan mun ei pitänyt kirjoittaa mitään kehityksestä. Ajattelin totaalisesti, ettei sitä ole tullut. Kehitystä ei siis ole, kun ruokavalio on ollut vähän "lomalla". Mutta eilen koin salilla aikamoisen ahaa elämyksen, kun katselin aiempia tuloksia. Olen tehnyt tätä ohjelmaa ainakin 9.6. alkaen, reilun kuukauden verran on siis tullut sitkutettua. Ja "rummun pärinää" kehitystä on.

Esimerkiksi penkkipunnerruksessa olen tehnyt 5x5- sarjat painoilla 5kg/ 10kg/10/10/10, mutta 26.7. painoa oli 11,25x5. Jokaisessa liikkeessä on tapahtunut kehitystä ainakin 1-5kilon verran. Musta se on tosi hyvä. Olen iloinen siitä, etten ole hikoillut turhaan salilla ja riuhtonut menemään :). Varsinaisesti tämä ei näy mun kropassa, kun olen tällainen plösö, mutta ehkä sitten kun ihra kuoriutuu minusta, näkyy todellisuus.

Ja todellisuus alkoi tänään, kun ms. bikini fitness part 2 starttasi tänään. Sain uuden ruokavalion ja saliohjelman. Aamupalaa ja lounasta en vielä ehtinut syödä uudella muotilla, mutta tästä eteenpäin syön. Mä olen ihan pöyristynyt, sillä uudessa ohjelmassa mulla on kaloreita 2500!! Olen niin innoissani. Ruokavalioon kuuluu paljon proteiinia ja hiilareita, mutta rasvan osuus on suhteellisen pieni. Mutta on luvassa leipää, banaania, puuroa, riisiä/pastaa/perunaa ja vaikka mitä muuta herkkua. Olen todellakin innoissani! 

Saliohjelmakin on erilainen kuin aiemmin. Siinä joka viikolle on omat toistomäärät ja sarjat. Liikkeitä on noin 9/päivä ja niissä käydään tutulla kaavalla läpi koko kroppa. Olen niin innoissani. Täytyy ehkä huomenna käydä jo koittamassa, että miten salitreeni luistaa :). Ihan mahtavaa. Vähän mua kyllä jännittää se, kuinka paljon paino aluksi nousee, sillä nythän se on kesän aikana noussut jo muutamia kiloja. Mutta lohduttaudun toki ajatukseen, että oikein syödessä ruoka menee suoraan lihaksiin ja kohta olen aika namu. (siis lihaksia ajatellen.) Olenhan tässä nyt kituuttanut reilun 2 vuotta. Että ehkä tämä muutos tekee hyvää minulle ja mun vartalolle :D.

Ehkä otatan itsestäni vielä sellaiset aloituskuvat, mutta en tiedä kehtaanko laittaa niitä tänne. Kuitenkin hyvillä mielin eteenpäin.

Tänään kävin kituuttamassa puistossa +30 asteessa sen nokia lumian 7 minuutin jumpan. Se oli kyllä kiva. Tein sen kolme kertaa, just sopivasti 30 minsaa tuli treeniä. Siinä oli siis 12 erilaista liikettä, mm. vatsarutistus, askelkyykky, tavallinen kyykky, haarahyppy... jne. Hiki tuli kyllä, ja vaikutus oli myös toivotunlainen. Taidan olla ihan rakastunut tuohon ulkona tehtävään liikuntaan. Se on jotenkin niin erilaista, eikä lainkaan käy aika pitkäksi. 

Mutta nyt valmistaudun maton pesuun :D.

<3
-Kaza

lauantai 26. heinäkuuta 2014

puistojumppaa vai discohumppaa??

Nyt alkaa kieltämättä olla ihan elolämmin. Muistoja ovat vain ne aamujuoksut -25 asteessa. Nyt tilanne on se, että aamulla (klo 5.38, kuten tänä aamuna) lämpötila on +25 astetta. Voin kertoa, että kyllä hiki virtasi. Toisaalta se on tarkoitus, mutta joku roti kuitenkin.

Luulin, että olen ihan vainaa juoksun jälkeen, mutta en ollut. Kyllähän tilanne on aika paha verrattuna talven kulta-aikaan, mutta ei se ihan surkeakaan ole. Tästä lähdetään taas uuteen nousuun juoksukunnon kanssa, kun saadaan vähän motivaatiota juosta. (Oikeastaan peilikuva antaa tosi hyvän motivaation, kun täytyy myöntää, että keskivartalo on turvonnut siitä, mitä se oli juuri kulta-aikaan)
 Hyi minua!

Päivieni kohokohtana on kuitenkin ollut HIIT- jumppa puistossa. Kuusi erilaista liikettä, 3 sekkaa per liike ja neljä kierrosta. Voin kertoa, että kyllä hiki virtasi. Siskojen kanssa on kiva kyhnyttää ja siksi jumppakin oli niin kivaa :D.
Kevyt lankku tokalla kierroksella. Takapuoli meinaa kyllä nousta pilviin.
 Ja jos tarkkaan katsotte noita jumppakuvia, niin niissähän näkyy leggareiden kanssa nuo Better Body- shortsit, joiden lyhyyttä kauhistelin joitain aikoja sitten. Tänä aamuna kävin juoksemassa niiden kanssa ilman leggareita ja huhhuh, olivatpahan ne lyhyet. Aamulla puoli kuuden aikaan niitä voi käyttää. Ei muuten, ainakaan julkisilla paikoilla.


Ja taas ollaan oltu veneilemässä. Se on kyllä niin iso nautinto. Vaikka vieläkin mua keinuttaa, kun olen paikallani, niin se ei haittaa. Kyllä se on sen arvoista :D.

Sielu ja silmä lepää, vaikka hermosta välillä ottaa. Reissussa en ole kuitenkaan ihan pitäytynyt ruokavaliossa, ja sekös turvottaa. Siksi ette saakaan kehitystä kuvina ens viikolla, ainoastaan sanoilla :D.


maanantai 21. heinäkuuta 2014

Ihanaa!


Lupasin kuvan mun uusista kengistä ja tässä ne ovat. Ihan neitsytmatkallaan. Hyvin toimi, vaikka olivat varpaat kyllä aika muussia tämän päivän jälkeen. Näistä kengistä on kuitenkin hyvä aloittaa tämä blogikirjoitus :D
Ensi viikolla se alkaa. Siis uusi ms. bikini fitness part 2. Odotan niin innolla. Olen nyt noudattanut jonkinlaista ruokavaliota (n. 1500 kcal/päivä) ja ns. väliohjelman saliohjelmaa. Täytyy kyllä sanoa, että viime viikko oli kyllä sellainen  viikko, etten juuri mitään ehtinyt. Ensin jouduin olemaan maasto-olosuhteissa viikon, sitten tein töitä 12h/vrk. Sitten mulla oli vielä vapaailta ihanan ystäväni kanssa, enkä todellakaan miettinyt kaloreita sen aikana.
 
 
 
Tuo maastoviikko meni hyvin. Tarjolla oli lähes aina ruokaa, jota pystyin syömään ja lähes aina pystyin kieltäytymään kaikista houkutuksista. Vaikka eihän Camping-grillimakkaraa ehkä voi houkutukseksi kutsua, niin pullavanukasta ehkä voipi. Anyway, se viikko meni hienosti. Taputuksien arvoinen olen. Mutta sitten alkoikin alamäki. Väsyneenä musta ei ole vain ajattelemaan järkevästi, ja sitten tuli mätettyä. Oli ihan järkyttävää, kuinka turvonnut viime lauantaina olin, kun piti vetäistä kunnon juhlavaatteet päälle. Hauista kiristi ja se ei valitettavasti johtunut suuresta hauiksesta, vaan ihrasta, joka peittää lihakset. Vatsa oli kuin ilmapallo ja kaikki oli mälsää. Onneksi nyt tilanne on vähän tasaantunut ja tunnen olevani ihan ihmisen näköinen ja muotoinen. Vaikka töitä on paljon. Aerobisen puutteen näkee juurikin siinä, etten jaksa enää juosta niitä kymppejä ja että ihra peittää vartaloani. Snif.
Mutta on kesä silti ihanaa aikaa ja mä olen niin nauttinut. Nyt vaan alan nauttimaan järkevästi. Siis nautin ilmoista veneessä ja rannalla, mutta en grillimakkarasta ja sipsistä, vaan kaalista ja kurkusta. Onneksi näinä aikoina on niin paljon ihania vihanneksia ja hedelmiä puoli-ilmaiseksi tarjolla. Ja ah, olen mä jo syönyt ensimmäiset mustikat. Hyvä mustikkavuosi tulossa, ainakin täällä suunnalla.
 
 
 
Olen pohdiskellut sitä, kuinka paljon kannustaminen merkitsee. Jos on edes yksi ihminen, joka tukee projektissa, niin on helpompi mennä eteenpäin. Lomalla kun olen tavannut ihmisiä, jotka eivät juuri tiedä tästä mun jutusta, ei kenenkään kanssa ole voinut jakaa juuri mitään, mutta nyt kun tapasin sitä ihanaa ystävääni, sain taas kiinni siitä. Joku uskoo muhun ja siihen, että mä pärjään ja saavutan tavoitteeni. Ja välttämättä ei tarvitse olla edes mikään tuttu, ihan tuntematonkin voi antaa motivaatiota jatkaa.
 
Näin kävi toissa viikolla, kun kovassa helteessä olin juoksemassa (oikeastaan se oli säälittävää lönköttelyä, mutta paremmalta kuulostaa juokseminen). Jo kaukaa näin mua lähestyvän miehen, jolla ei ollut juuri mitään päällä ja joka kieltämättä oli ihan ilo silmälle :D. No mies juoksi mua vastaan ja sanoi: "näkeehän täällä muitakin", hän hymyilee leveästi ja sitten me läpätään ylävitoset ja molemmat jatkavat omaan suuntaansa matkaa. Mulle tuli niin hurjan hyvä mieli siitä, että olin lähtenyt. Niin hurjan hyvä fiilis siitä, että juokseminenkin alkoi kulkemaan ihan toisella tasolla (jaksoin siis juosta takaisin lähtöpisteeseen, vaikka olisi TODELLAKIN tehnyt mieli jäädä kävelemään). Mä hehkutin tätä sitten kanssaihmisille siellä maasto-olosuhteissa, niin he eivät ehkä ihan tajunneet. Hetken minä ja se mies olimme jakaneet saman maailman. Me olimme kohdanneet ja varmasti tuo kohdatuksi tuleminen, vaikkakin näin mitätön, on merkityksellinen juttu. Mulle oli ainakin.
 
Sama se varmasti on tuossa kannustamisessa yleensä. Että on olemassa ja että oma matka, se missä kohdassa on menossa on merkityksellinen ja tärkeä. Silloin, kun menee hyvin ja silloinkin, kun ei mene niin hyvin. Ehkä se itseensä uskominen ja se, että toisetkin uskovat sinuun, antaa luottamusta. Silloin sitä jaksaa ehkä vähän paremmin kitkutella kaalilla (vaikka kaali on siis ihan älyttömän ihanaa ruokaa, enkä mistään hinnasta vaihtaisi sitä pois) ja herkuttomalla, karkittomalla, sokerittomalla elämällä.
 
Niin vaikka kyllähän elämässä on niin paljon muutakin nautinnan arvoista, kuin makkara ja voi ja läski. Se pitää vain löytää eka :D
 
 
Siis kengät ja veneily <3. Parasta ikinä :).
 
<3
-Kaza
 

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Olen ihan koukussa.

Silloin, kun olin vielä nuori ja nätti (tai en ollut kovin nätti, kun elopainoa oli liki tonneja, ja finnit kansoittivat kasvoni, mutta se ei nyt kuulu tähän mielikuvaan), mulla oli yksi pahe.
HUOM! vain YKSI pahe, ja se oli tupakointi. 
Kesälomalla mä jotenkin lipsahdin. Halusin kokeilla, onko tupakoinnin viehätys lakannut niiden about 6 vuoden aikana, jolloin en ole tupakoinut lähes yhtään. Noh, viehätyksestä en tiedä, mutta olen niin koukussa. Poltin siis lasten ollessa mummolassa ja muutaman tupakin ystäväni luona toisessa paikassa. 


Nyt mun vain tekisi mieli riipiä askit auki ja pössytellä kuin mikäkin korsteeni. Hyi minua. 
Vaikka tupakointihan on niin out, kun mikään asia vaan voi olla. Se pilaa ihon, keuhkot ja aiheuttaa vaikka mitä kamalaa. Lisäksi se vaikuttaa hapenottokykyyn ja sen takia juoksukunto ja ylipäätään yleiskunto laskee. EI siis TODELLAKAAN mitään HYVÄÄ. Ja silti olen edelleen koukussa ja pohdin vain tilanteita, jolloin voisin kessutella. Ja ehkä vähän naukkailla punkkua. Ja tupakoida. Ja tupakoida. Fyysisesti en todellakaa ole nikotiinista riippuvainen, sillä nytkin olen ollut polttamatta jo monta viikkoa, mutta henkisesti. Ei tarvitse kun nähdä joku ihminen, tai terassi, tuhkis tai tupakoiva ihminen, kun tekisi mieli vain mennä kerjäämään savukkeita. 


Aika naurettavaa, tunnustan, mutta ei ole helppoa. 


Tupakointiin liittyy niin paljon tunne-juttuja, ihan jo lapsuudesta lähtien. Siihen liittyy tunne nuoruudesta ja vapaudesta. Tupakointiin liittyy fiilis mystisyydestä ja kaunottarista, jotka ovat salaperäisiä. Siihen liittyy myös riippumattomuus ja toisten mielipiteistä piittaamattomuus. Nämä nyt ainakin tuli mieleen. Meillä on onneksi diili yhden rakkaan <3 ystäväni kanssa. Me ei polteta, (ellei komea mies/ komeat miehet tarjoa) kun lähdetään yhdessä kuuntelemaan hyvää musaa ja maistamaan vähän viinipuun hedelmiä :D. Toiseksi lapset pitävät minut erossa tupakasta, en halua opettaa sen olevan ok. Tupakka EI ole ok. (Vaikka jos joku teistä lukijoista tupakoi, en missään tapauksessa moralisoi tai halveksu. Mä vain puhun nyt itsestäni ja omista fiiliksistäni. Jokainenhan tekee ratkaisut omista lähtökohdistaan jne.)

Tupakoinnista tuli mieleen mun säälittävät yritykset ottaa selfieitä ja belfieitä. Salilta oli palanut lamppu juuri kriittiseltä kohdalta, joten eihän sitä tullut mitään. Onneksi kotona onnistui vähän paremmin. Mutta kuvista ei kyllä käy ilmi kuin pohjelihas. 
Kun tarkasti katsoo, nuun kyllä tuolla jonkinlainen lihas pilkistää, jostain :D.

(Meillä ei ole makkarissa mitenkään paras valaistus tällaisiin kuvahommiin, joten anteeksi myös seuraava kuva. Huomasin, kuinka mun rinta on kehittynyt. Se ihan oikeasti erottuu ja näyttää aikas hyvälle (vaikka itse sanonkin) tietyssä valossa ja tilanteessa. Kuvassa se ehkä on enemmän naurettava, mutta ei anneta sen häiritä :D.


Tänään kävin tosiaan salilla räpsimässä kuvia. Mutta sen lisäksi tein ihan treeniäkin. Tein yläkroppan työntäviä lihaksia ja oli kyllä kivaa. Lähes jokaiseen liikkeeseen sai lisätä painoa ainakin yhteen sarjaan. Ja muistui mieleen taas se, miksi mä tykkään tästä niin paljon. Vaikka siis ihra ei olekaan tirissyt varrestani pois, niin lihas on kehittynyt sen ihran alla. Lisäksi tein hyvän intervallin juoksumatolla Alku oli mahdottoman tahmeaa, mutta onneksi tälläkin kertaa loppua kohden alkoi luistamaan. 

Vähän olen myös shokissa, kun sain kuulla erään työtoverini sanoneen mun käyttävän niin tiukkoja housuja, ettei ne jätä mitään arvailun varaan. Kiva, kiva. Ja musta mun housut ei ole kyllä niin tiukkoja. Mutta jos jotain positiivista tästä etsiin, niin ainakin joku kiinnittää huomiota mun vartalooni. Se ei siis ole yhdentekevä :D. Niin ja toinen positiivinen juttu vissiin on se, että mulla oli housut. Taannoinen pakaroistani keskustelu joulujuhlassa nousee mieleeni kummittelemaan. Pakarat on ok olla olemassa :D.

Pakaroihin on aina hyvä lopettaa :D.

<3
-Kaza

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Tekipä hyvää.

Kyllä juokseminen tekeekin hyvää. 
Vaikka olisi niin vaikea lähteä ja tuntuu, ettei tule mitään, niin noinhan se juoksu vain kulki ja tuntui tosi hyvälle.



 Vaikka tietenkin huomasin heti, kuinka juoksu kunto on rapistunut, niin se ei tunnu missään tässä konkurssissa :D. Juoksin tänä aamuna 9 kilsaa tunnissa. Kaloreita kului mittarin mukaan (johon en kyllä täysin usko, mutta ehkä se jotain suuntaa-antavaa kuitenkin kertoo) 711. 



Tarkoitus olisi vielä mennä lasten kanssa päivällä puistoon ja siellä vetästä kunnon vatsalihastreeni. Mä olen ihan hullaantunut kahteen asiaan. Puistossa lukemiseen, mutta myös jumppaamiseen. Aika kuluu kuin siivillä, kun tekee kuntopiirityyppisesti rasvanpolttojumppaa. Lapset alkavat olla jo sen verran isoja, ettei ole pelkoa, että ne ainakaan häipyisivät puistosta, vaikka kyllähän ne keksivät useinkin aikas tyhmiä juttuja tehtäväksi. Esim. FIT-lehdessä on muutama tosi hyvä pätkä juuri jumppaohjeiksi puistoon tai kotiin.


Ja mielestäni ihan tehokkaita. Tai oikeastaan tosi tehokkaita. Vähän vain vaatii itsekuria, että sykkeen hakatessa jossain 180 ja risat tekee vielä viimeiset toistot, kun ei kukaan ole huutamassa vieressä tai kannustamassa. 




Sen olen kyllä huomannut, etten TODELLAKAAN ole lapsille mitään hyvää seuraa jumpatessani itseäni ihan kuoleman partaalla. Tekisi tehdä rauhassa kaikki 3x15 burpee-toistoa, ei silloin pysty kommunikoimaan hiekkakakkua maistattavan lapsen kanssa. Tai pystyy, mutta ei kyllä mitenkään järkevää keskustelu ole. 

 Mä lupasin myös ottaa kuvia mun uusista kengistä. En ole vielä pystynyt kuin yhden kengän kuvaan surkeat vaatteet päällä, mutta ehkä siitä saa jonkinlaista ajatusta siitä, millainen on mun mieleen :D.

Musta mun jalatkin näyttävät jotenkin mukiin meneviltä noissa kengissä. Vaikka housut ovat niin väljät ettei siitä kunnon käsitystä saakaan. Ehkä tässä innostuisin töihin palatessani taas raahaamaan kamerakännykkää salilla mukana, että voisin ottaa selfieitä ja belfieitä, joita olette niin kovasti odottaneet :D.

<3
-Kaza


torstai 26. kesäkuuta 2014

Voi kesä, minne menit?

Kesä oli ihanaa aikaa, mutta mihin se oikein katosi??
Mulla ei ole näyttää hienoja kuvia ruskettuneesta hauiksesta, sillä MISSÄ OLET AURINKO?????
Vähän tuli tänä aamuna mieleen, kun pyöräilin kuntosalille, että syksy on tullut. YHYY! Itkettää vallan, kun pitää pukeutua järkevästi ja olla muutenkin niin järkevä, ettei tule sairaaksi.

No en valita. Kiva on silti ollut olla lomalla. Käytiin perheen kanssa viikon reissussa ja nyt olemme taas palanneet normaaliin elämään. Lapset ovat siis kotona ja mun jumpissa ravaaminen loppui. Tosin tänään poikkeuksellisesti kävin bootcamp-jumpassa ( siis sellainen circuit-tyylinen hässäkkä. Tosi tehokkaan tuntuminen) Ja huomenna olen menossa kyllä PÄIVÄLLÄ grittiin. Olen siihen ihan lovena.

Reissussa ollessani ei tullut juuri käytyä salilla. Kaksi kertaa kävin juoksemassa ja kerran tein ylämäki-intervallin. Sen huomaa niin hyvin, kuinka laiskuus iskee välittömästi näissä aerobisissa. Kun tässä kuntosaliohjelmassa ei ole erikseen mainittu sitä, miten monta aerobista pitisi viikossa harrastaa, multa jää harrastamatta. Kun lomalla mies yleensä käy koiran kanssa ulkona, ja minä olen lasten kanssa pihalla. Ehkä sitten kun palaan töihin pääsen taas kiinni juoksemiseen ja näihin. Eihän tässä kovin montaa tauko viikkoa ole ollut, toissa viikon aerobiset tuli kyllä jumpalla hoidettua. Kuntosalia en samalla tavalla voisi laiminlyödä, sillä se lukee niin kissan kokoisin kirjaimin kalenterissa. Kokisin, että petän itseni, jos jätän menemättä salille suunnitelmien mukaan.

Outoa, millaisia asioita sitä itseltään vaatii ja millaisista asioista tuntee huonoa omaatuntoa. Reissuruokailut olivat haasteellisia, enhän joka paikassa voi vaatia rahkaa ja tällaista. Suhteellisen vähällä herkuttelulla aika kuitenkin meni. Juhannuksena tuli syötyä kyllä grilliruokaa ihan urakalla, mutta oikeastaan se ei haittaa. Ja sitten tuli ostettua makeisia ja vähän sipsiä. Mutta herkuttelu jäi siihen. Olen kovasti pohtinut itselleni väliaikatavoitteita. Täytyy vähän myös tunnustaa, että lipsumisen takia en ihan ole niin tiukassa kunnossa kuin esim. noissa 4kk kuvissa. (mua harmittaa se kovasti, mutta itseni pitää huomata tosiaan tekemisteni merkitys) Me ollaan lasten kanssa lähdössä junailemaan elokuussa, ja silloin olen ainakin samassa kunnossa, kuin noissa 4 kk kuvissa. Olen laskeskellut, että jos nyt pidän tarkkaa dieettiä ( eikä sen nyt niin tarkka edes tarvitse olla) niin saavutan kyllä tavoitteeni. Syyskuun tavoitteeksi olen asettanut alle 70 kiloa ja sitten lopullinen painotavoite (65 kiloa) on varattu sitten sille tammikuulle.

Yksi tavoite on se, että oppisin terveen suhtautumisen ruokaan. Se on kyllä mun ongelma, etten osaa ottaa kahta palaa suklaata, vaan pitää syödä heti koko levy. En osaa vain olla kohtuullinen. Kieltäytyä voin kokonaan, mutta kohtuus on kokonaan hukassa. Yritän etsiä sitä omaa tapaani ja toivottavasti sen löydän ennen kuin bikini Fitness part 2 loppuu. Tai siis ei mitään yritän ja toivon, vaan päätän ja teen. Loppu. Joissain asioissa pitää olla vain ehdoton.

Kunhan saisin vielä lenkkikärpäsen pureman :). Rakastan niin aamulenkkejä, mutta se laiskaminä rakastaa kiireetöntä aamua, hidasta aamupalaa ja sitä, ettei tarvitse heti lähteä. Pakko on se, mikä mua lenkille ajaa.

Mutta nyt taas äitin hommiin :)

<3
-Kaza

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Salielämää

Kun mä olen nyt loman aikana päässyt salille outoihin aikoihin (siis illalla n. klo 17-19 olen ollut salilla). Olen huomannut todella, kuinka siellä eletään ihan omanlaista elämää. Ihmiset muodostavat siellä suhteita kanssatreenaajiin, joihin ei muodostaisi tavallisessa elämässä ollenkaan. Siellä on ihan omanlainen arki, joka pyörii jumppien ja salillakävijöiden tahtiin. Tätä en olekaan ennen huomannut.

Jotenkin pääsin kurkistamaan ihan uuteen maailmaan. Tietyt ihmiset saattavat käydä ainakin yhtä monessa samanlaisessa jumpassa, kuin minä kokeilujaksoni aikana. Se oli hauska huomata, että se on joillekin normaalia elämää. Mä olen niin elänyt aamupainotteista elämää, etten ole lainkaan käsittänyt sitä, mitä iltatreenaaminen voi parhaimmillaan olla. Mutta kyllä mä kaipaan sitä aamun rauhaa. Kun sitä illalla tunkee niiden salskeiden jääkiekkoilijapoikien väliin kaikkine ihramakkaroineen, niin kyllä se vähän pistää miettimään, että mitähän kukakin ajattelee kenestäkin. Ja vaikka meidän salilla ilmeisesti käy aikalailla väkeä, tietyt tunnit ovat aika hiljaisia naisten puolesta ja parhaassa tai pahimmassa tapauksessa on ainoa nainen niiden jäkiksen pelaajien keskellä. Eikä se ole kovinkaan mairittelevaa.

Mutta kuinka hauska olikaan huomata, että itse alkaa olla vähän niin kuin salin peruskalustoa. Ne alkavat tietää mun nimen ja yksikin ohjaaja kysyi suoraan ennen mun ekaa grittiä, että olenkos mä ollut ennen. Jotenkin se, että ihmiset muistavat nimen, mairittelee ihmisen mieltä :D.
Ja sitten aamutreenajat, joiden kanssa siis yleensä olen samaan aikaan salilla, kyselivät huolestuneesti, että "missä neiti on ollut?".
Kerroin vain ottaneeni näkökulmaa ja käyneeni päivällä salilla. Mutta sydäntä tuollainen lämmittää, kun ihmiset muistaa. 

Jos mä jääkiekkoilijapoikien keskessä tunsin olevani vähän ihrainen, niin kyllä mä olen sitten saanut kokea olevani myös hyvässä kunnossa. Helteiden ansioista on tosiaan pitänyt pukeutua kevyesti ja kyllä mielestäni mun olkapäät ja hauikset näyttävät ihan treenatuilta. Ja vielä kun sovittelin naapurin pappojen edessä uusia iron fistin kenkiä. <3
Mä rakastan kyllä uusia kenkiä. Kun sade loppuu ja päästään täältä reissusta kotiin, saatte tekin nauttia mun uusista kengistä. Voih, ne ovat ihania. Ja sopivat niin hyvin uuden kynsilakkani kanssa :D.
Ehkä lähden ulkoiluttamaan näitä kenkiä vielä loman aikana :).

Mutta nyt toivomaan auringonpaistetta :).

<3
-Kaza

ps. anteeksi kuvattomista postauksista. Mä yritän nyt ryhdistäytyä.


keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Kesä (Rakastan!)

Mä rakastan kesää. Ja lämmintä.
Aika monen muun suomalaisen kanssa. Vaikka toki vanhassa laulussa sanotaan: "Pakkanen, siitä suomalaiset tykkää. Helle se saa ihmiset epävireeseen." Mutta en ole samaa mieltä.

Blogi on ollut nyt aika hiljainen, anteeksi siitä. Sannahan sitä kyseli, että mihin olen kadonnut, mutta täällä ollaan :D. Mä olen nimittäin ollut kesälomalla ja eihän silloin tule mieleenkään mitään kirjoitustyöt. Vaikka siis hyvin mulla menee. Meillä on ollut ainutlaatuinen tilaisuus, kun lapset ovat olleet mummolassa viime perjantaista asti. Arvatkaas, miten olen tätä "lomaani" viettänyt?

Mä olen käynyt sikamonessa jumpassa, jotka on ilta-aikaan, joihin en arjessa, lasten takia raaski mennä.  Olen käynyt Gritissä, joka on ihan mahtava liikuntamuoto. Sykkeet huutaa maksimissa about kokoajan, mutta tunti kestää vain 30 minsaa ja olo on ihan mahtava kaiken sen hikoilun ja kidutuksen jälkeen. Olen käynyt pilateksessa, bodybalancessa, bodycompatissa, RPM-spinningissä, mulla on tulosa vielä toinen combat ja bootcamp, mutta torstaina lähdetään sitten reissuun. 

Kuntosalilla olen toki käynyt ennen jokaista jumppaa. Ja voin kertoa, että kroppa on kuin hakattu. Ja fiilis on mitä parhain. Vähän on ehtinyt rusketus tarttumaan ihoon, ja kyllä hikinen ja ruskettunut hauis näyttää ihan sikahyvältä. En valitettavasti voi liittää kuvaa, kun sattuneista syistä illalla salilla on muutama muukin ihminen, joten en vain kehtää. Treenatessani kansoitetulla salilla olen huomannut kanssatreenaajissani hassuja piirteitä. Ihmiset ovat aika ajattelemattomia välillä. Kerrankin yksi mies vei painot pohjelaitteesta sillä aikaa, kun tein supersarjan toisen liikkeen. Olin että WHAT?!?!. Ei sillä saatan mäkin mennä taljalle, kun en tiedä, että jonkun toisen vuoro on menossa.

Mulla on uusi saliohjelma ja se on kyllä kiva. Ajallisesti siinä menee n. 35-50 minsaa, riippuen alkulämmittelyistä ja siitä miten joutuu odottamaan. Ohjelma on jaettu siten, että yhtenä päivänä tehdään jalat, toisena yläkroppa ja nimenomaan yläkropan työntävät lihakset, eli on vipunostoja, pystypunnerruksia, ristitaljaa, penkkipunnerruksia... tämän kaltaisia liikkeitä. Kolmantena päivänä on sitten yläkropan vetävät lihakset, eli ylätaljaa, alataljaa, pystysoutua, hauiskääntöä ja vastaavia liikkeitä. Neljäntenä päivänä tehdään sitten vatsaa. Olen tykännyt tästä, olen tehnyt tässä lapsettomalla lomalla nyt, kohta kaksi kiertoa ja tykkään. Mä olen aina inhonnut pitkiä sarjoja, joten nyt 5x5 sarjat on ihan parasta. Saa haastaa itsensä painoissa, kun ei tarvitse tehdä kymmeniä ja taas kymmeniä toistoja. 

Me ollaan paljon harrastettu myös arkiaktiivisuutta, kun ollaan miehen kanssa tehty "sunnuntaipyöräilyjä" koiran kanssa. Aamuaerobisia ei ole juuri ollut, mutta korvatkoon nuo erilaiset jumpat sitten sen puolen. Kävelemässä olen käynyt kyllä pari kertaa ja nyt kun reissusta tullaan kotiin  ja lapset ovat täällä, uskon, että arki palaa taloon. Enää ei nukuta klo 10 asti (niin kuin tänään... käsittämätöntä, en muista milloin olisin viimeksi nukkunut näin pitkään! o.O), eikä juosta milloin missäkin jumpissa. Aattelin kyllä, että sen Gritin säilytän ohjelmassani, olen niin rakastunut siihen. Siellä todella saa haastaa itsensä ja se kyllä kehittää. 

Loma ei siis ole laiskistanut minua. Päinvastoin. Olen kylläkin löytänyt myös vanhan rakkauden lukemiseen ja mulla on monin, monia romaaneja lähdössä reissuun mukaan. Ja nytkin on yksi kesken. Tämä on vähän niin kuin rakastuminen, ei malttaisi olla hetkeäkään erossa hyvästä kirjasta. Tai ei malttaisi olla hetkeäkään pois salilta. Niin mahtavat fiilarit tulee kummastakin. 

Mutta älkää unohtako minua ja haavettani, vaikka blogi onkin hiljaisempi. Aika kuluu ja kun palaan takaisin töihin heinäkuun alussa, palaa arki myös blogikirjoitteluun. Nyt kuitenkin nautitaan kesästä ja hiestä ruskettuneella pinnalla :D.

<3
-Kaza

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kuvatonta tekstiä

Aluksi anteeksi kamalasti siitä, että olette joutuneet ja joudutte kestämään postauksia ilman kuvia. Mulla ei vain riitä kapasiteetti napsia mielenkiintoisia kuvia, joita liittelisin sitten näihin postauksiini. Anteeksi kovin!

Ehkä parannan kesänaikana tapani ja otan aamulenkeiltä kuvia. Tänä aamuna oli kyllä niin parasta lähteä juoksemaan, kun oli vielä ihan tarpeeksi lämmin ja se tuoksu oli ihan huumaava. Sen voimalla jaksaa kyllä juosta. Vaikka huomaa kyllä, että nykyään teen aerobiset pääsääntöisesti kävellen. Juoksukunto on laskenut kevyesti. Vaan nyt taas tein yhden pyhän lupauksen, että alan juoksemaan taas. 

Mua innoitti tänään intervallitreeni, jonka tein juoksumatolla, crosstrainerin ollessa varattu. Mä en muistanutkaan miten paljon mä nautin juoksemisesta. Ja ihan huomaamatta siinä kitkutin hurjana ylämäkeen 3 kilsaa (tai oikeastaan 3 minuuttia sykkeet ylös, eli hillitön ylämäkikaltevuus ja 2 min sykkeet alemmas normikaltevuus ja vähän hitaampi vauhti). Nautin niin kovasti. 

Ehkä huomennakin saan nauttia aamulenkistä. Aattelin yllättää itseni erilaisella reittivalinnalla. Tässä meidän lähellä ei juurikaan ole kunnon pururataa, eli pitää hinkuttaa asvaltilla, mutta sitten voikin valita mäkisen tai kohtuu tasaisen matkan. Tänään juoksin tuon mäkisen, josko huomenna tasaisen... 

Olen paljon tänään miettinyt treenaamista, ja kaikkea sitä, mitä kokee kun saa antaa kaikkensa. Mulla on valitettavan huono tapa, että toisinaan vaivihkaa pysähdyn tuijottamaan toisten treeniä ja treenaamista. Täytyy kyllä sanoa, että meidänkin salilla on joskus ihan hurjia treenaajia, jotka niin antaa kaikkensa. Se on jotenkin niin vangitsevaa. Ja motivoivaa. Enhän mä tietenkään tunnusta sitä, että kyttään. Ja en mä pahalla. Se on vain niin mielenkiintoista. 

Sitten niiden rinnalla, jotka antavat kaikkensa, on niitä "sunnnutailiikkujia", jotka heiluvat ympäri salia, varaavat painoja ja nostelevat muutaman kilon kiekkoja. (Toki on se parempi, että tekevät jotain, sohvalla makaamisen sijaan, mutta mutta...) Mun tekisi niin mieli mennä sanomaan, että lisää vähän noita painoja, hyvin nousisi. 
Mua ainakin itseäni motivoi niin kovasti se, kun painoja saa lisätä. Mutta kun vuodesta toiseen vetää reisien ojennusta 25 kilolla, ei se varmaan enää missään tunnu. Saattaisi vähän motivoida, kun huomaisi, mihin oikeasti pystyy. Monet ihmiset pystyy enempää, jos vain haluaisivat ja uskaltaisivat kokeilla. 

Mutta toki kaikilla on omat tavoitteet ja syyt treenata, välillä olisi hauska päästä sisälle sellaiseen maailmaan, ymmärtäisi ehkä paremmin. Sitä ei oikein voi liikkumiseksi sanoa, kun tuijotetaan tunteja omaa ahteria peilistä salilla ja sitten julkaistaan kuvasarja belfieistä instassa. (Lupasin muuten, että joku kaunis päivä, ehkä ennemmin kuin arvaattekaan, on minullakin belfie-postaus. Odottakaa vain ja vaviskaa :D) 

Ehkä mä itse vain olen pahin ja ärsyynnyn siitä, että toiset ihmiset tekevät samalla tavalla. :D
Pukki kaalimaan vartiana.

<3
-Kaza


keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Kuvittele tähän innostava ja mielenkiintoinen otsikko.

Mä odotan ihan täpinöissäni uutta ohjelmaa. Siis bikini fitneksen part 2 kuuluu nk- "väliohjelma", joka opettaa meitä syömään ja treenaamaan ihan eritavalla, kuin tähän asti.

Mä niin odotan sitä.
Olen nyt sellaisella syklisellä dieetillä ja hyvin tämä muutama päivä synttäreiden jälkeen on mennyt. Mä olen ihan ylpeä itsestäni, että syöminen (siis synttäriherkkujen) jäi yhdelle päivälle, eli lauantaille, vaikka myös sunnuntaina meillä oli vieraita ja puljasin niiden porkkanakakkujen kanssa. Onnistumisen kokemus. Ja muutenkin olen jotenkin saanut takaisin sen rotin, joka on ollut hukassa. (näin kun sanon, niin varmasti seuraavassa minuutissa huomaan syöväni jääkaappia tyhjäksi.)

Syklisen dieetin ideana on se, että syödään joko 5:2 tai 6:1 jaolla. Eli joko viisi tai kuusi päivää noin 1500 kalorilla ja sitten kaksi tai yksi päivää isommilla. Mä ajattelin kokeilla tuota 6:1 jakoa, eli olen nyt syönyt 1520 kcal ja lauantaina tai sunnuntaina syön, en lauantaina JA sunnuntaina, noin 4200kcal. Tämä KUULEMMA pitää aineenvaihduntaa kokoajan yllä ja mahdollistaa sen herkuttelunkin. Mä olen tähän asti tykännyt tästä systeemistä, vaikka kalorit kulutukseen nähden on aika vähäiset. (Eilenkin liikuntaa tuli -1200 kcal edestä, joten kyllä kalorivaje on ainakin ihan kohdallaan.) Painon pitäisi kuitenkin pudota ja jos syö järkeviä ruokia, siis makrot kohdillaan (salipäivänä prot. 140g hh 140g ja r 45g ja lepopäiväni prot. 140g, hh 90 r 70) jaksaa lihakset kehittyä ja kunto kasvaa.

Olen innoissani, tunnustan. Saliohjelma mulla on se sama vanha, tai oikeastaan se on se ensimmäinen ohjelma, jolla ms. bikini fitness challengea aloiteltiin. Toissa päivänä tein selkä- ja olkapäätreenin ja voi juku, kylläpä tuntuu selässä vieläkin. Ihanaa kun tuntuu. Tietää tekevänsä edes jotain. Puhkun energiaa ja nautin tästä ihanasta lämmöstä. Salillakin hikoilen kuin pieni porsas.
Aamulla onneksi käydään koiran kanssa lenkillä niin ajoissa, että pitää laittaa ohut pusakka päälle, ettei palella :D. Ihanaa kuuman, hikoillun yön jälkeen.

Edelleen siis salitreenejä tulee 4/vko ja aerobisia olen ajatellut tehdä sen 4-6/vko. Ja tuohon aerobiseen sisältyy ne kaksi intervallia, jotka yleensä teen yläkroppapäivänä crosstrainerilla. Juoksumatosta ei tykkää mun jalat näillä salikengillä, joten ylämäkijuoksu jää sitten kesälomaan ja siihen, että pääsen mummolan mäkeen juoksemaan. Mun on vaikea orientoitua siihen, että juoksisin normaalissa elämässä edestakaisin mäkeä ylös, kun koiraa täytyy kuitenkin viedä pitemmille lenkeille. Ei ihan muutama metri riitä hälle.

Ihanaa, kun on kesä. Olen nauttinut nyt törkeän halvoista kasviksista, tomaatista, varhaiskaalista ja vaikka mistä. Aina se jaksaa ihmetyttää, kuinka nopeasti nämä hinnat muuttuvat ja laskevat. Ja aina siitä jaksaa iloita. Jee!

Ja iloitsen siitä kesälomastakin, joka alkaa 10 päivän päästä. Motivaatio työhön vaan ei ole enää niin korkealla. Onneksi ei ole mitään kovin vaativia työtehtäviä tiedossa, niin ei tarvitse hävetä :D.

<3
-Kaza

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Vastauksia haasteeseen.

Sain Aikulta haasteen, johon ajattelin nyt vastata.

Haaste on seuraavanlainen:

1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään

2. Pitää vastata haastajan 11 kysymykseen

3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille

4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle jolla on alle 200 lukijaa

5. Sinun tulee kertoa kenet olet haastanut. Ei takaisin haastamista.



Tässä siis 11 asiaa minusta:

    1. Minulla on kaksi lasta
    2. tykkään aamuhetkistä yksin ja rauhassa, joita liian harvoin minulla on. 
    3. tykkään retroista vaatteista ja väreistä
    4. Olen kenkäfriikki
    5. Olen ujo
    6. ja hiljainen
    7. Parasta elämässä on elämä itse. 
    8. mottoni, jos asioissa ei ole mitään postiivista, keksitään. 
    9. Pidän ihmisistä.
    10. Olen suurperheestä (6 lasta, isä + äiti)
    11. Olen kontrollifriikki


Tässä sitten Aikun esittämät kysymykset.

Mitä mieltä olet haasteista?
Ihan kivoja ne ovat, joskin aina en ehdi tai jaksa lukea haasteiden vastauksia, joskus vastaukset ovat ihan hassuja. 
Tykkäätkö katsoa "Hauskat kotivideot" ohjelmaa?
Tykkäsin ennen, nyt en koskaan enää ehdi. Lapsien iltatoimet alkavat just klo 20 ja silloin EI voi katsoa telkkaria. Elämme lasten ehdoilla... :D
Millaisia lajeja harrastat?
Hmmm, jos ymmärsin kysymyksen oikein, niin harrastan vain kävelyä, juoksua ja kuntosalia. Joskus tietenkin joogaa, spinningia ja pilatesta. 

Minkä kokoinen kenkä sinulla on?
41

Oletko käynyt sokkotreffeillä?
Olen, ja yleensä huonolla menestyksellä. Kerään ympärilleni tietynlaisia ihmisiä, tai siis keräSIN, ja ei siitä sen enempää.

Omistatko kävelysauvat?
Omistan, mutta tällä hetkellä en tiedä, missä ne ovat. 

Onko sinulla lemmikkiä?
On meillä Täby-koira

Teetkö joulusiivouksen?
Toisinaan. Joskus jo marraskuussa :D.

Jos niin järjesteletkö kaappisi myös?
Järjestän kaapit yleensä loman yhteydessä. En niinkään joulun. 

Pisin junamatka jonka olet tehnyt?
Hmmm. taitaa olla pisin junamatka edessä, pituutta n. 6,30h

Kärsiikö puolisosi jalkahiestä?
Ei minun tietääkseni.
Ja tässä minun kysymykseni
  1. Mitä arvostat elämässä?
  2. Kuka on idolisi?
  3. Miten muuttaisit elämääsi, jos vain taivas olisi rajana?
  4. Lempiruoka?
  5. Keittiöremontti vai Thaimaan matka? Miksi?
  6. Mikä on paras liike salilla?
  7. Inhokkiliike?
  8. Jos ottaisit lemmikin, mikä se olisi?
  9. Milloin olet parhaimmillasi?
  10. Mitä puolisosi vastaisi edelliseen kysymykseen?
  11. Mitä et koskaan ole kertonut muille?