Arki, voi arki.

Niin kuin otsakkeesta voi päätellä, arki on alkanut, eli äippäkin on mennyt takaisin töihin. Tänään eka työpäivä, mutta onneksi kävin aamulla hätäpäissäni juoksemassa klo 5.26. Valitettavasti mun puhelimen surkea tikker EI TAASKAAN toiminut, joten mitään tietoa matkan pituudesta ei ole. Sen sijaan fiilikset on vielä hienhajuna paidassa (vaikka joku väitti, ettei puhdas hiki haise, niin väitän, että valehtelee MOKOMA!). Juoksu kulki semi hyvin. Ei mikään juur'multia hätkäyttävä kokemus, muttei ihan moskaa.

Lisäksi testasin tänään jonkun ikivanhan KG-lehden 300 toiston intervallia, ja se vasta oli jotain. Siis 25 miesten tai naisten punnerrusta, 75 haara-perus-hyppyä, 50 vuorikiipeilijää, 50 kyykkyhyppyä ja lopuksi vielä 50 vatsarutistusta niin, että jalat ovat nostettuna ylös, polvet 90 asteen kulmassa. Se oli kivaa, lasten kanssa voimisteltiin. Yhteistä MUKAVAA tekemistä :D. Tätä voisi alkaa harrastamaan aerobisen jälkeen, itsessään on aika lyhyt intervalli, mutta sopiva jonkun lisäksi. (Ehkä aluksi tekisi tuon vatsakidutuksen ja sitten tämän. Luulisi toimivan.)

Mulla on ollut tosi hyvät fiilikset. Olen niin päättänyt ja näen jo niin itseni. Varmasti paljon riippuu siitä, että olen sitoutunut satasella tähän ruokavalioon ja treeniin, ettei tarvitse edes miettiä. Tänään erityisesti nautin siitä, kun töissä sai puhua myös treenaamisesta aivan erilaisessa viitekehyksessä, kuin normaalisti. Yhdellä työpaikalla "pojat olivat varautuneet mun tuloon ostamalla omenoita ja kirsikkatomaatteja, joita voisin kahvin kanssa naukkailla. Siis onko ihanampaa, kuin se, että joku ajattelee juuri sinua valintoja tehdessään <3. Mä olen ihan otettu!


Näin vuodenvaihteen jälkeen jokainen lehti julistaa, kuinka pääsee kesäkuntoon ja kuinka saa joulukilot pois. Kuntosalit tursuaa ihmisiä ja laihdutusryhmät ovat täynnä. Ihmisillä on tarve muutokseen, mutta niin helposti motivaatio hukkautuu matkalle ja kaikki palaa sinne missä on alussa ollut. Ehkä ihmiset eivät uskalla sitoutua tavoitteesiinsa, tai ainakaan ottaa itselleen tavoitteita, jotka oikeasti motivoi. Olisihan kiva laihtua vaikka 10 kiloa, mutta jos se on vain "ihan kiva", muttei sitä oikeasti HALUA, niin homma jää kyllä melko varmasti kesken. Toki poikkeus vahvistaa säännön, mutta näin se aika usein menee.

Näin se on mennyt minunkin kohdalla, joten tiedän mistä puhun. Parhaimmillani olen painanut (ilman raskautta) 103 kiloa, josta ollaan tultu alaspäin huimasti. Asenne ratkaisee laihduttamisessa, mutta myös treenaamisessa. Vaikkei tavoittelisikaan mitään huippu-urheilijan kroppaa tai maratonjuoksijan kestävyyttä, niin tavoite pitää olla. Ja jos tavoite ei motivoi, niin ei sitä jaksa kulkea kohti maalia. Mutta äärimmäisyyksiinkään ei kannata mennä. Pitäisi varmaan löytää se paljon puhuttu "kultainen keskitie".

Tyytyväisyys tappaa kehityksen sanotaan ja niin se on. Pitää olla pikkusen perfektionisti, ettei liikaa kierittäydy tyytyväisyyden viittaan. Se taitaa olla pahin, vaikka matkaa vielä olisi. Se on usein vienyt multa motivaation ja sitten on käynyt näin:

Tosin tilanne taitaa olla nykin tämä, mutta tavoite ei vielä ole täyttynyt.

 Tavoiteen voisi muotoilla vaikka näin:

Tai ainakin välisellaisen :D.

Ja muista levätä!
<3
-Kaza