Kehityskuvat

torstai 27. helmikuuta 2014

Mietiskelyä motivaatiosta...

Olen lukenut sellaista kirjaa nuorten ja nuorten aikuisten masennuksesta. Sinänsä hyvä, mutta paljon siinä kirjassa oli myös omaan elämään liittyvää juttua. Siis motivaatiosta, siitä, kuinka motivaatiota pidetään yllä ja kuinka tärkeä motivaation tunne on pyrittäessä kohti jotain. 


Tärkeää ei siis ole se, miten todellinen päämäärä on, vaan se, kuinka tavoitteisiin vaikuttaa ne pienet askeleet. Ei siis ne suuret unelmat, vaan ne pienet konkreettiset teot, joilla unelma saavutetaan. Oli kyse sitten päivittäisestä elämänstä tai fitnesskissan unelmasta. 

Tärkeää motivaation kannalta on tunne. Siis tunne siitä, että minun valinnoilla on merkitystä, minun tekemiset vie minua kohti päämäärää ja että ympärillä olevat ihmiset ovat tukemassa minua niissä askeleissa, joita otan. Mä niin allekirjoitan tämän. Jos ajatellaan vaikka tavallista laihdutuskuuria tai elämäntapamuutosta, niin jossain vaiheessa ympärillä tulee kommentteja siitä, kuinka elämäntaparemonttia tekevä on jo "ihan sopiva". Kommentit tyyliin "älä enää yhtään laihduta", "kohtahan sie jo häviät, jos enemmän kutistus" jne. on omiaan horjuttamaan juuri näitä pienten askeleiden ottamista. Kommentit hämärtää myös sitä päämäärää, johon on menossa, kun ympäriltä tuleva viesti kertoo siitä, että "LOPETA! HYVÄ! IHMINEN! JO!". Miten pitää yllä motivaatiota ja kuvaa siitä tavoitteesta, kun ympäristön tuki on tämä? Miten löytää tasapaino sisäisen ja ulkoisen maailman kanssa? 

Ja olen varma siitä, että jossain vaiheessa jokainen fitnesstyyppi, elämäntapojen remontoija, laihduttaja, kuntoilija, törmää kanssa ihmisten ihmetykseen siitä, että mihin sitä tähtää. Tarkoitan siis sitä päivittelyä niistä omista tavoitteista. Tämä on yksi syy sille, miksi en ole omalla naamallani julkaissut unelmaani. En ole jakanut blogiani facessa tai kertonut siitä suurimmalle osalle ihmisistä. Koska en halua, että minun tarvitsee selitellä yhtään enempää. Toki tuhkan seassa on timantteja, ihmisiä, jotka ymmärtävät, mutta enemmän on niitä, jotka kyseenalaistavat ja muka hyvällä arvostelevat. Se ei ehkä ole sitä, mikä auttaa jaksamaan (paitsi, kun iskee tautinen vitutus ja halu näyttää kaikille epäilijöille sen, mistä kana oikeesti pissii). 

Rakas mieheni, E, on onneksi ymmärtänyt, miten paljon tämä projekti merkitsee minulle. Koen, että kaiken taistelun ja mökötyksen keskellä olemme lähetyneet tällä saralla jotenkin ja koen saavani tukea. Vaikken mä tuo treeniä kotiin (siis en kamalan usein ole poissa kotoa lasten ollessa hereillä, voidakseni treenata), mutta se, että asenne ja ilmapiiri on suvaitsevainen. Eilenkin, kun jotain touhusin, rakas E pyysi "näyttämään palan". Kyllähän se motivoi ja imartelee, että toinen kehuu ja pyytää saada nähdä sen, minkä takia olen hikoillut kolme kuukautta salilla. 

Tässä on teillekin se pala :D
  Ja kun tarkkaan kuvaa katsoo (hienot photoshop-taitoni on taas esissä :D), näkee reiden kaaren, joka ihan kuin olisi muhkeampi kuin viime kerralla tällaisessa samanlaisessa kuvassa.  Siis lihakset. 

No joo ehkä tämä motivaatiohöpötys riittää tältä kertaa. 
Mikäs teitä motivoi ja mitkä on teidän askeleet kohti päämäärää?

<3
-Kaza

5 kommenttia:

  1. Heh, minä itseasiassa bongasin reiden jo ennen palaa kuvasta! Hyvin näkyy siis! Olen niin samaa mieltä kanssasi, juuri noita kommentteja olen itsekin saanut kuulla jo seitsemän kiloa sitten, vaikka silloin projekti oli vielä todella pahasti vaiheessa. Hankalaa se on, kun tälläkin viikolla työkaveri tuli aidosti huolissaan kysymään, että pitäisikö minun painostani olla huolissaan. Kun ei nuo ihmiset, jotka eivät itse treenaa ymmärrä, että a. Voin paremmin kuin hyvin, b. Syön tarpeeksi ja terveellisesti, c. Jokainen kilo on kannettava maratonilla maaliin ja silloin jokainen niistä alkaa painaa aika paljon, d. Olen normaalipainoinen, edelleen. Myöskään treeniin käyttämäni aika ei ole pois työstäni tai heidän elämästään ja hekin varmaan käyttävät aikaansa johonkin turhempaankin. Meilläkin on miehen kanssa löydetty uusi yhteys tästä valmennussuhteesta, joten siitäkään treeni ei ole pois. Tsemppiä tuulimyllyjä vastaan, onneksi on tukijoitakin! Toivottavasti minä timanttina tuhkassa ;-)

    VastaaPoista
  2. Ja vielä, kuinka monelle ylipainoiselle puolitutut kommentoi painon terveellisyydestä? Laihduttajalle on kuitenkin ihan ok tulla kommentoimaan kiloja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna kommentistasi, olet kyllä timantti :).
      Mä veikkaan, että kateus on monen ihmisen arvostelun syynä. Tai se tieto, että itsekin pitäisi tehdä jotain. "Jos minulla ei ole hauskaa, ei ole sullakaan"- ajattelu muodossa, "jos mulla ei ole hyvää kroppaa/ en jaksa juosta maratonia/ ole fitnesskissa et kyllä sinäkään saa".

      Mutta onneksi tosiaan on tukijoita, tuulimyllyt ei harmita niin paljon, "kun on joku josta pitää kii..."
      <3

      Poista
  3. Oma parempi vointi ja kehittyminen motivoi, se että itsellä on vaan kaikinpuolin parempi olla. Läheisten ja ystävien positiiviset kommentit ja kannustus motivoi.
    Jokin aika sitten entinen duunikaveri taivasteli miten olen kutistunut ja teki diagnoosin, että en varmaan syö mitään.. Piti vähän oikaista, että kyllä vain syön ja paljon enemmänkin kuin ennen :-)
    Tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Satu K!
      Kiitos kommentistasi!
      Hauskaa, miten kanssaihmisillä on ihan outoja ajatuksia siitä, mitä treenatessa kuluttaa ja miten pitää syödä, että kehittyy. Hauskaa, mutta toisinaan kovin rasittavaa taistella ennakkoluuloja vastaan ja selvittää yhdelle jos toiselle, että "ei, en syö pelkkiä porkkanoita..."
      Mutta onneksi se oma olo on niin paljon parempi, ettei haluaisi enää vaihtaa pois :D.
      Tsemppiä myös siun treeniin ja elämään :D!

      Poista