Kehityskuvat

perjantai 7. helmikuuta 2014

Olin eilen...

niin tohkeissani, etten varmaan ehtinyt hehkuttamaan uutta ohjelmaa, joka alkaa maanantaina. Siis ihanaa, uusi ohjelma alkaa maanantaina. Mä sain sen tänään ja olen sitä tarkkaan opiskellut. Ihanaa tässä on se, että herkku- tai oikeastaan hiilaripäivät jatkuvat. Yksi päivä kerran kahdessa viikossa, saa syödä mitä haluaa. Toinen ihana asia on, että kalorit nousevat 1450-> 1700 kaloriin. Vaikken mä saa banaania takaisin aamupalalle, saan banaanin takaisin ruokavalioon ja syön sitä päivällisen yhteydessä. Lisäksi ruokavaliossa on leipää ja omenaa ja vaikka mitä ihanaa. Vaikka enhän mä ole nytkään joutunut nälästä kärsimään. 

Tässä on välipala kaikessa loistossaan :D.
Lounas yhtenä kauniina päivänä
Päivällinen
Joten ei, en ole kärsinyt nälkää, mutta treenaaminen vie voimia ja alkaa energia varastot olla tyhjinä. Vaikkakin olen pitänyt niitä paljon puhuttuja herkkupäiviä...

Saliohjelma on aika samanlainen, kuin oli ihan eka päivitys. Mutta taattua tavaraa se kyllä siltikin on. Ihan varmasti kehitystä tapahtuu. Täytyy kyllä myöntää, että syystä tai toisesta alkaa väsymys painaa. Tai no kyllä mä tiedän, mistä se johtuu. Olen painanut kolme pitkää salitreeniä peräkkäisinä päivinä, lisäksi kaikki se aerobinen päälle. Se väsyttää, näillä hiilarivarastoilla. Mutta onneksi nyt saa vähän tankkausta niihin. Aerobista oli laskettu 4-6 kerrasta sinne 3-5 kertaan. Ihan kiva. Enää ei ollut kuin 1 tai 2 intervallia, joten se on kyllä helpompi toteuttaa. Ei ehkä väsytä niin paljon, kuin nyt.

Toivottavasti painokin lähtee laskuun tuon uuden ohjelman myötä. Olen nyt jumittanut antaumuksella tässä 73 kilossa. Tuntuu, ettei se siitä hievahda mihinkään suuntaan. No tunnustetaan, että varmasti tuolla herkkupäivällä oli vaikutusta, kun vedin niin kaksin käsin. Ja varmasti monella muullakin asialla on vaikutusta. En mä ole ollenkaan huolissani, sillä ei tällä ruokavaliolla ainakaan pääse lihomaan :D. Tänään sai taas salilla lisätä painoja. Tein uuden enkan jalkaprässissä, 160 kiloa 12 toistoa. Kyllä se tietenkin jo puhallutti, mutta ihanaa :). Muita ennätyksiä ei tainnut tullakaan. Paitsi siinä, kuinka kauan pystyin istumaan ja tuijottamaan tyhjyyteen treenin jälkeen. (Mun täytyy myös tunnustaa, etten mennyt joogaan aamulla. Siihen on ihan hyvä syy, olin saanut treenit tehtyä yli puol tuntia ennen joogan alkua, mun mieltä painoi tulevat työt, joten ei sitä oikein pystynyt rentoutumaan. Siispä suihkun kautta töihin.)

Viikonloppuna on luvassa mielenkiintoinen työrupeama. Olen koko viikonlopun poissa kotoa ja ruokailut ovat varmasti aika hankalia. Toivon tosiaan, että joka aamu olisi puuroa tarjolla, olen fiksuna tyttönä pakannut annosastioihin raejuustot ja mehukeitot, sekä proteiinijauheen, että voin syödä sheikata itselleni iltapalan ja lepopäivän palan. Huomenna pitäisi jaksaa kirmata yksi aamuaerobinen, niin sunnuntain saan levätä ja tehdä töitä. 

 Mutta nyt valmistautumaan. 
Ottakaas ilo irti elämästä :D.

<3
-Kaza

8 kommenttia:

  1. Minä hengästyin lukiessani tuota kaikkea mitä olet ehtinyt jo tekemään ja vielä teet.. No, luinkin pari päiitystä kerrallaan :D
    Ite ollut reilu viikon liikunnatta koska flunssa iski päälle. Tänään ajattelin uskaltautua lenkille niin jo vain koko päivän yskin töissä joten en sitten menekkään :/

    Minäkin ruinasin itelleni herkkupäivän. Saan sijoittaa sen lepoviikon alkuun, mutta tätä menoa mulla ei ole koskaan sellaista kun en pääse treenaamaan!! No, onhan mulla aikaa, mihins tässä kiirettä valmiissa maailmassa ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikku, Flunssa on kyllä niin kamala! Toivottavasti paranet pian. Mutta oikeassa olet, että pitää levätä kunnolla ennenkuin lähtee taas liikkeelle.

      Onneksi me ollaan oltu niin.vähän sairaana. Ja kyllä.se hp:kin tulee (herkkupäivä), odotas vaan. :)

      Poista
  2. Hurjalta kuulostaa ja näyttää nuo ruuat ja treenit! Minä henk. koht. uskon kyllä reilusti isompaan kalorimäärään kuin tuo teidän. Syksyn menin liian vähillä kaloreilla ja olin aivan puhki, mutta nyt on kuin olisi uusi elämä alkanut kun marraskuussa aloin syödä "kunnolla". Ei meinannut tulla tuollaisella 1500 kcal syönnillä treenistä mitään. Mutta siun lajisi suhteen nuo valmentajat on varmasti ammattilaisia ja ehkäpä se jollekin sopii, minulle ei sopinut. Paremmin on paino pudonnut tällä nykyisellä ruokaohjelmalla ja lihaskin vähän kasvanut, vaikka salilla harvoin vaan käynkin. Nyt aletaan olla siinä pisteessä, ettei painon enää tarvitsisi pudotakaan, rasvaa saisi vielä vähän palaa, mutta paino pysyä. Tsemppiä viikonloppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllä mä uskon, että se kalorimäärä nousee, kun kroppa muuttuu tästä vähän.
      Tätä on tätä fläsää kuitenkin niin paljon, että ei haittaa vaikka katoaisi vähän jonnekin.
      Mä ainakin luotan täysin BC:n ohjelmiin.
      Tulosta kyllä tulee, ja kyllähän se oma jaksaminen kertoo aika paljon siitä, onko ok.
      Kaikille se ei toki sovi, mutta siksi onkin hyvä, että näitä on erilaisia. Vaikka toki vähän kateellisena katson niitä, jotka saavat syödä 3000 kalorin edestä :).
      Ja ihanaa, että sä olet löytänyt sen tavan, joka sulle sopii.

      Mukavaa uutta viikko sinulle Sanna!

      Poista
  3. Olen minäkin kateellinen teidän vapaasyöntipäivistä, itsellä sellaiset eivät hommaan kuulu kuin erikoistapauksissa. Tosin muutenhan tuo miun ruokavalio on hiukan vapaampi kuin teidän ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna,
      mä olin 2 kuukautta ilman herkkuja, ja totuin kyllä siihen elämään ilman vapaatasyöntiä. Nyt kun kolmas herkkupäivä kolkuttelee ovella, niin kyllä sitä oppii taas odottamaan. Ihminen on niin hassu otus, että tottuu helposti pois, mutta tottuu vielä helpommin takaisin. Ehkä se on hyvä, että pystyy kuitenkin säilyttämään rytmin ja ettei lipeä ihan milloin vain.

      Ja ehkä se herkkupäivä on kuitenkin yliarvostettua (jos se yhtään lohduttaa :D)

      Poista
  4. Joo, enemmän ja vähemmän hervotonta eloa on täälläkin vietetty jo vuoden verran ja yleensä tää onkin helppoa, etenkin nyt, kun ruokavalioon kuuluu reilusti hedelmiä. Mutta kyllä kunnon herkkupäivää joskus kaipaisi. Pitäisikin sellainen joku päivä valmentajan luvalla pitää. Se vaan on uskomatonta, miten äkkiä herkkukoukkuun meinaa jäädä.

    VastaaPoista
  5. Herkuton oli tuo sana, jota kirjoitin, mutta kännykkä korjasi hervoton- sanalla :D

    VastaaPoista