Uutta ohjelmaa pukkaa...

Tai oikeastaan uudet ruokavaliot ja saliohjelma. 

Mulla on siis kaksi ruokavaliota seuraavalla kuukaudelle. Ja sitten tapahtuu se, mitä olen eniten pelännyt. Ensinnäkin kaikki herkkupäivät viedään pois. Ei siis enää hillittömiä mättöhetkiä, niihin oli kuitenkin jotenkin ehtinyt jo tottumaan ja niistä oppi myös nauttimaan. Tai siis tietenkin, kuka ei nauttisi herkkujen syömisestä? 

Seuraavat kaksi viikkoa syön siis niin kuin nytkin. 1700 kaloria tulee päivittäin, josa jako on lähes samanlainen kuin edellisessä (36% proteiinia, 40% hiilaria ja 24% rasvaa). Mikään ei juuri muutu, paitsi herkkupäivät riistetään minulta kuin lapsi äitinsä rinnoilta. Mutta sitten viikoilla 3-4, joudun luopumaan aamupuurosta, jota olen hehkuttanut aikas monta kertaa. Ei siis enää kaurapuuroa raejuustolla, vaan tilalla munakas kinkulla ja juustolla. Sen lisäksi joudun luopumaan pastasta päivän hiilarista, eli ei siis enää pastaa/riisiä/perunaa. Myös leipä lähti lounaalta, niin että kopsahti. Noiden viikkojen kalorit ovat 1650 ja ne jakautuu 48% proteiinia, 10% hiilaria ja 42% rasvaa. 

Proteiinin määrä on kyllä huima ja ohjelma huutaa hiilarin puuttumista. Mutta ehkä tähänkin tottuu. Ja varmaan herkkupäiviäkään ei niin kaipaa, kun paino alkaa pudota kuin lehmän häntä. Sitä ainakin toivon. Taas on ollut hieman hitaampaa (lue: olematonta) tuo painon pudotus, varmaan johtuu osaltaan myös jumissa olevasta vatsasta. 

Töissä juttelin huolestuneena omasta vatsanahasta, mutta naiset eivät ihan osanneet ymmärtää mun ongelmaa, kun alkoivat heti marmattamaan siitä, kuinka mulla on littana maha. Eihän se pullataikina ole littanaa nähnytkään, mutta ehkä mä valitin vähän ohi kohderyhmän. Lisäksi tänään muutenkin keskusteltiin mun painosta, siis siitä, kuinka olen taas laihtunut. Tai en laihtunut, vaan kuihtunut ja olen kohta olematon. Kyllä monet työtoverit ovat myös alkaneet kyselemään tavoitteita, siis tähtäänkö johonkin tiettyyn painonpudotuksessa ja kuntoilussa, mutta en mä ole paljastanut kuin kahdelle. Musta on parempi etteivät työkaverit tiedä. Siitä ei välttämättä seuraisi vain hyvää. Mä en ehkä ole tottunut vielä siihen kateellisten panetteluun, jota valitettavan usein (ainakin seläntakana) tapahtuu, enkä siksi halua lietsoa mitään mielialaa. Vaikkakin jaa facessa haukkakuvia ja esittelen lihaksia, niin tosi elämässä olen aika hiljaa lihaksista (jos ne ei erityisesti tule puheeksi, kuten tänään naisten kanssa tuli pullataikinamahani). 

Kuntosaliohjelma säilyy suurinpiirtein samana, kuin edellisessä ohjelmassa, ainoa, että kyykkään tandolla ja mukaa on Hack-kyykkyä ja prässiä. Lisäksi sarjojen määrää on nostettu kolmesta neljään. Ja aerobisia pitäisi tehdä 4-6, joista 1-2 olisi intervalliaerobisia ja loput tasavauhtisia. Tämä onnistunee, vaikken tällä viikolla olekaan tehnyt kuin tavallisia tasavauhtisia juoksulenkkejä. On ollut niin tiukat aikataulut, että salilla on just kerennyt tehdä ohjelman vaatimat jutut, eikä paljon aikaa muuhun ole ollut. Pääasia kyllä taitaa olla se, että olen käynyt salilla ne neljä kertaa ja tehnyt täysillä. 

Hauskaa oli, kun törmäsin PT Mattiin keskiviikkona salilla, kun hinkutin rinta-, ojentaja- ja hauisohjelmaa. Ihan yllättäen hän lupasi pitää hauiksiin pudotussarjan ja niin me lopuksi veivattiin taljalla 50 kilosta alaspäin. Kylläpä tuntui. Mutta olivatpas haukkarit pumpissa sen treenin jälkeen. Aivan uskomattoman lihaksikkaalta näyttivät. Mutta enpä mä tietenkään tajunnut ottaa kuvaa siitä, oli vaan niin kiire mennä takaisin töihin. Mutta ihan mahtavaa. Kyllä kunnon hikoilu auttaa kaikkeen. (Tosin päänsärky on vaivannut pari päivää, alkaa viikon heräämiset tuntumaan, kun on pitänyt tässä pari päivää nukkua pikkukakkosen aikaan päikkärit sohvan nurkassa :D) 

Mutta innolla siis lähden uuteen ohjelmaan. Kohta pitäisi ottaa taas kehityskuvia, niin katsotaan, miltä näyttää tämän äiskän kroppa. Enää kaksi kuukautta jäljellä, kevyt eroahdistus. Kyllä mä olen ajatellut osallistua siihen ms. bikini fitness part 2, joka alkaa heinäkuussa. Kesto on myös se puoli vuotta. Uskon, että se auttaa mua lähemmäs kilpalavoja. Kovasti pitää työtä tehdä, jos aion todella saavuttaa sen enemmän ja vähemmän salaa asetetun tavoitteen kisoista 2015. Ehkä realistisempaa olisi ajatella vuotta 2016, mutta eipä tässä, töitä on tehtävä, niin kyllä se siitä. Tavoitteet on tehty saavutettavaksi ja just ne tavoitteet on niitä, mitkä jaksaa motivoida, vaikka välillä nälättääkin. Ruoan nälkää suurempi on kuitenkin se kehityksen nälkä ja unelmien nälkä. 

Menkää tekin unelmianne kohti! 

<3

-Kaza