Kehityskuvat

lauantai 26. huhtikuuta 2014

PT-treenit ja irtokarkit

Tänään, ennen töihin menoa tapasin Matin <3. 
Oi voi, ihan pitää itkua vääntää, kun oli niin hauskaa. 

Oli tosissaan tiukkaa settiä, eikä tietenkään mulla ole teille kuvia jakaa. Kukaan ei koskaan ota musta kuvia, enkä mä koskaan muista ottaa mitään kameraa mukaan (ja kännykän piilotan visusti kassiin, paitsi ottaessani haukkarikuvia pukkarissa.) 
Salilla oli kyllä harmillisen paljon väkeä. Meillä oli treffit sovittu klo 10.30 ja kerrankin minäkin olin ajoissa. 

Tehtiin Matin <3 kanssa takareisiä, pohkeita ja pakaroita. Aloitettiin pohjeliikkeellä seisten. Smithissä sitten veivattiin vissiin 180 kilolla aina 10 toistoa per paino ja sitten 10 tai 5 kiloa lisää. Aloitettiin viidellä kilolla. Ja minähän veivasin. Yllättävän nopeasti alkoi jaloissa tuntumaan, varsinkin kun jalkapohjat puutuivat ensimmäisten sarjojen jälkeen. 

Pohkeitten jälkeen siirryttiin sitten prässiin ja prässättiin jalat leveellä mahdollisimman ylhäällä levyllä. Meidän salilla on valitettavan pieni se levy, joten kamalan leveelle ei jalkoja saanut, mutta eipä se haitannut. Tuntumaa tuli ja minä itkin. Aloitettiin hakemalla tuntumaan 50 kilolla ja 90 kilolla, varsinainen työosuus aloitettiin 160 kilolla 10 toistoa, pudotettiin yhdellä pykälällä ja sitten 10 toistoa, sitten kahdella pykälällä alaspäin painoja ja 20 toistoa. Lopuksi sitten, kun oltiin päästy 70 kiloon, pudotettiin paino 50 kiloon ja sillä 50 toistoa. Siis viisiKYMMENTÄ toistoa. Uskomatonta kidutusta joka sekuntti! Aijaijai. Hyvä, että pystyi kävelemään sitten laitteesta noustessani. 

No se ei vielä riittänyt, vaan sen jälkeen muutamat helpot jalan koukistukset maaten. Oikeastaan tosi kevyellä painolla. Ihan jees treeni, vaikka vatsat jäivät ihan kokonaan tekemättä. Oikeasti mä vihaan vatsojen tekoa. 

Huomenna tai ylihuomenna saattaa jaloissa tuntua. 

No sitten menin töihin ja töistä tullessani söin, mutta ehkä ruokailun väli oli liian pitkä, sillä sorruin taas. Lapsilla on tänään karkkipäivä ja tein jo ekan virheen, kun söin toisen vaahtokarkkisienen. Ja päässä soi ajatus, "nyt lopeta" ja ei vain mennyt viesti perille asti. Itselleni eduksi täytyy tunnustaa, että aika hyvin sain kuitenkin lopetettua. Kupit eivät olleet tyhjinä, en syönyt lasten suklaamunia tai muutenkaan ahnastellut kaikkea. Mä hillitsin itseni, ainakin jossain määrin.

Olen miettinyt sitä, että auttaisikohan mua, jos söisin viikon tai kaksi isommilla kaloreilla ja sitten pudottaisin taas kalorit takaisin tähän nykyisen ohjelman kaloreihin. Olen pyytänyt OnlinePT-tuntia, jos siellä sitten kysyisin, että mikä olisi parasta. Kaikki meni hyvin siihen asti, kunnes mun ohjelmassa ei enää ollut herkkupäiviä. Tai alussahan kaikki meni hienosti, vaikka ei ollutkaan herkkupäiviä, sitten ne tuli, ja lopulta en enää halunnut antaa niitä pois. Ja siitä se sitten lähti, alamäki. Mikähän tässä olisi viisautta. Mä tiedän, että jotain on tehtävä, tai kohta mä olen taas samanlaisessa kierteessä, niin kuin aiemmin. Siis että muutama päivä menee hienosti ja sitten kaikki kusee. Se ei toki ole se, mitä haluan. Mulla kun ei ole mikään normaali suhtautuminen tähän ruokaan, kuten varmaan olette huomanneet. 

Tämän päivän haasteena on kuitenkin se, että irtokarkkien maistelu oli ainoa, mitä kävi. Että tänään vielä söisin sen, mitä kuuluu ja olisin iloinen :D. 

(kaikenlaisia ongelmia sitä ihminen itselleen kehittää. Mutta minkä sille pakkomielteilleen mahtaa?)

<3
-Kaza

5 kommenttia:

  1. Olet haastettu, ota vastaan tai unohda koko juttu. Löytyy blogistani :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aikku!
      Haaste vastaanotettu ja vastauksia tulossa...

      Poista
  2. Kuulostaa kyllä tosi tehokkaalta treeniltä, oon vähän kade ;)
    Oletko tarkistanut kuinka paljon kaloreita sun ruokavaliosta oikeasti tulee? Mä tein sen eilen, ja vaikka syön ohjeen mukaan niin olikin vaan vähän päälle 1000kcal. Lievä shokki, ja lisään kyllä saman tien kaloreita lisää sen verran että tulee oikeasti syötyä vähintään se 1400kcal joka pitäisi olla. Josko sit pysyisi herkkujen himo poissa vähän paremmin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Katjushka!
      Ja kiitos kommentista!
      Pitääkin mennä katsomaan nuo kalorit, onhan tuo aikamoinen heitto 1000->1400. Hyvä, kun huomasit.
      Mä kyllä olen aatellut nyt vähän puhaltaa peliä poikki, eli syön nyt viikon tai kaksi 1950 kaloreilla, että saan taas kropan toimimaan. Musta tuntuu, että joku on vialla, kun maha ei toimi ja mihinkään ei ole energiaa (tai siis pakotan itseni aamulla ulos ja salille ja illalla vielä ulos, muttei tunnu kovinkaan hyvälle) ja sitten parin viikon jälkeen tiputan 1700 kaloriin ja sitten parin viikon päästä 1400 kaloriin, kokeilen, jos tämä auttaisi motivaation ja suunnan löytymiseen.

      Ehkä sinun ja minun, meidän molempien matkasta tulee vielä ihan hyvä :D.

      Poista
    2. Olisko niin että sullakaan ei olisi 1400kcal täyttynyt jos ei ole energiaa? Mulla on nimittäin ollut ihan samanlainen olo, joutunut pakottautumaan salille ja energia ihan pois.

      Poista