Kehityskuvat

maanantai 26. toukokuuta 2014

Kuvatonta tekstiä

Aluksi anteeksi kamalasti siitä, että olette joutuneet ja joudutte kestämään postauksia ilman kuvia. Mulla ei vain riitä kapasiteetti napsia mielenkiintoisia kuvia, joita liittelisin sitten näihin postauksiini. Anteeksi kovin!

Ehkä parannan kesänaikana tapani ja otan aamulenkeiltä kuvia. Tänä aamuna oli kyllä niin parasta lähteä juoksemaan, kun oli vielä ihan tarpeeksi lämmin ja se tuoksu oli ihan huumaava. Sen voimalla jaksaa kyllä juosta. Vaikka huomaa kyllä, että nykyään teen aerobiset pääsääntöisesti kävellen. Juoksukunto on laskenut kevyesti. Vaan nyt taas tein yhden pyhän lupauksen, että alan juoksemaan taas. 

Mua innoitti tänään intervallitreeni, jonka tein juoksumatolla, crosstrainerin ollessa varattu. Mä en muistanutkaan miten paljon mä nautin juoksemisesta. Ja ihan huomaamatta siinä kitkutin hurjana ylämäkeen 3 kilsaa (tai oikeastaan 3 minuuttia sykkeet ylös, eli hillitön ylämäkikaltevuus ja 2 min sykkeet alemmas normikaltevuus ja vähän hitaampi vauhti). Nautin niin kovasti. 

Ehkä huomennakin saan nauttia aamulenkistä. Aattelin yllättää itseni erilaisella reittivalinnalla. Tässä meidän lähellä ei juurikaan ole kunnon pururataa, eli pitää hinkuttaa asvaltilla, mutta sitten voikin valita mäkisen tai kohtuu tasaisen matkan. Tänään juoksin tuon mäkisen, josko huomenna tasaisen... 

Olen paljon tänään miettinyt treenaamista, ja kaikkea sitä, mitä kokee kun saa antaa kaikkensa. Mulla on valitettavan huono tapa, että toisinaan vaivihkaa pysähdyn tuijottamaan toisten treeniä ja treenaamista. Täytyy kyllä sanoa, että meidänkin salilla on joskus ihan hurjia treenaajia, jotka niin antaa kaikkensa. Se on jotenkin niin vangitsevaa. Ja motivoivaa. Enhän mä tietenkään tunnusta sitä, että kyttään. Ja en mä pahalla. Se on vain niin mielenkiintoista. 

Sitten niiden rinnalla, jotka antavat kaikkensa, on niitä "sunnnutailiikkujia", jotka heiluvat ympäri salia, varaavat painoja ja nostelevat muutaman kilon kiekkoja. (Toki on se parempi, että tekevät jotain, sohvalla makaamisen sijaan, mutta mutta...) Mun tekisi niin mieli mennä sanomaan, että lisää vähän noita painoja, hyvin nousisi. 
Mua ainakin itseäni motivoi niin kovasti se, kun painoja saa lisätä. Mutta kun vuodesta toiseen vetää reisien ojennusta 25 kilolla, ei se varmaan enää missään tunnu. Saattaisi vähän motivoida, kun huomaisi, mihin oikeasti pystyy. Monet ihmiset pystyy enempää, jos vain haluaisivat ja uskaltaisivat kokeilla. 

Mutta toki kaikilla on omat tavoitteet ja syyt treenata, välillä olisi hauska päästä sisälle sellaiseen maailmaan, ymmärtäisi ehkä paremmin. Sitä ei oikein voi liikkumiseksi sanoa, kun tuijotetaan tunteja omaa ahteria peilistä salilla ja sitten julkaistaan kuvasarja belfieistä instassa. (Lupasin muuten, että joku kaunis päivä, ehkä ennemmin kuin arvaattekaan, on minullakin belfie-postaus. Odottakaa vain ja vaviskaa :D) 

Ehkä mä itse vain olen pahin ja ärsyynnyn siitä, että toiset ihmiset tekevät samalla tavalla. :D
Pukki kaalimaan vartiana.

<3
-Kaza


2 kommenttia:

  1. Hei Sanna!
    Olen niin unohtunut nauttimaan lomasta, etten ole kirjoitellut.
    Nyt koitan parantaa tapani ja ainakin kerran viikossa kirjoitella :).

    Sydäntä lämmitti kyllä, että kysyit!

    VastaaPoista