 |
| Lupasin kuvan mun uusista kengistä ja tässä ne ovat. Ihan neitsytmatkallaan. Hyvin toimi, vaikka olivat varpaat kyllä aika muussia tämän päivän jälkeen. Näistä kengistä on kuitenkin hyvä aloittaa tämä blogikirjoitus :D |
Ensi viikolla se alkaa. Siis uusi ms. bikini fitness part 2. Odotan niin innolla. Olen nyt noudattanut jonkinlaista ruokavaliota (n. 1500 kcal/päivä) ja ns. väliohjelman saliohjelmaa. Täytyy kyllä sanoa, että viime viikko oli kyllä sellainen viikko, etten juuri mitään ehtinyt. Ensin jouduin olemaan maasto-olosuhteissa viikon, sitten tein töitä 12h/vrk. Sitten mulla oli vielä vapaailta ihanan ystäväni kanssa, enkä todellakaan miettinyt kaloreita sen aikana.
Tuo maastoviikko meni hyvin. Tarjolla oli lähes aina ruokaa, jota pystyin syömään ja lähes aina pystyin kieltäytymään kaikista houkutuksista. Vaikka eihän Camping-grillimakkaraa ehkä voi houkutukseksi kutsua, niin pullavanukasta ehkä voipi. Anyway, se viikko meni hienosti. Taputuksien arvoinen olen. Mutta sitten alkoikin alamäki. Väsyneenä musta ei ole vain ajattelemaan järkevästi, ja sitten tuli mätettyä. Oli ihan järkyttävää, kuinka turvonnut viime lauantaina olin, kun piti vetäistä kunnon juhlavaatteet päälle. Hauista kiristi ja se ei valitettavasti johtunut suuresta hauiksesta, vaan ihrasta, joka peittää lihakset. Vatsa oli kuin ilmapallo ja kaikki oli mälsää. Onneksi nyt tilanne on vähän tasaantunut ja tunnen olevani ihan ihmisen näköinen ja muotoinen. Vaikka töitä on paljon. Aerobisen puutteen näkee juurikin siinä, etten jaksa enää juosta niitä kymppejä ja että ihra peittää vartaloani. Snif. 
Mutta on kesä silti ihanaa aikaa ja mä olen niin nauttinut. Nyt vaan alan nauttimaan järkevästi. Siis nautin ilmoista veneessä ja rannalla, mutta en grillimakkarasta ja sipsistä, vaan kaalista ja kurkusta. Onneksi näinä aikoina on niin paljon ihania vihanneksia ja hedelmiä puoli-ilmaiseksi tarjolla. Ja ah, olen mä jo syönyt ensimmäiset mustikat. Hyvä mustikkavuosi tulossa, ainakin täällä suunnalla.
Olen pohdiskellut sitä, kuinka paljon kannustaminen merkitsee. Jos on edes yksi ihminen, joka tukee projektissa, niin on helpompi mennä eteenpäin. Lomalla kun olen tavannut ihmisiä, jotka eivät juuri tiedä tästä mun jutusta, ei kenenkään kanssa ole voinut jakaa juuri mitään, mutta nyt kun tapasin sitä ihanaa ystävääni, sain taas kiinni siitä. Joku uskoo muhun ja siihen, että mä pärjään ja saavutan tavoitteeni. Ja välttämättä ei tarvitse olla edes mikään tuttu, ihan tuntematonkin voi antaa motivaatiota jatkaa.
Näin kävi toissa viikolla, kun kovassa helteessä olin juoksemassa (oikeastaan se oli säälittävää lönköttelyä, mutta paremmalta kuulostaa juokseminen). Jo kaukaa näin mua lähestyvän miehen, jolla ei ollut juuri mitään päällä ja joka kieltämättä oli ihan ilo silmälle :D. No mies juoksi mua vastaan ja sanoi: "näkeehän täällä muitakin", hän hymyilee leveästi ja sitten me läpätään ylävitoset ja molemmat jatkavat omaan suuntaansa matkaa. Mulle tuli niin hurjan hyvä mieli siitä, että olin lähtenyt. Niin hurjan hyvä fiilis siitä, että juokseminenkin alkoi kulkemaan ihan toisella tasolla (jaksoin siis juosta takaisin lähtöpisteeseen, vaikka olisi TODELLAKIN tehnyt mieli jäädä kävelemään). Mä hehkutin tätä sitten kanssaihmisille siellä maasto-olosuhteissa, niin he eivät ehkä ihan tajunneet. Hetken minä ja se mies olimme jakaneet saman maailman. Me olimme kohdanneet ja varmasti tuo kohdatuksi tuleminen, vaikkakin näin mitätön, on merkityksellinen juttu. Mulle oli ainakin.
Sama se varmasti on tuossa kannustamisessa yleensä. Että on olemassa ja että oma matka, se missä kohdassa on menossa on merkityksellinen ja tärkeä. Silloin, kun menee hyvin ja silloinkin, kun ei mene niin hyvin. Ehkä se itseensä uskominen ja se, että toisetkin uskovat sinuun, antaa luottamusta. Silloin sitä jaksaa ehkä vähän paremmin kitkutella kaalilla (vaikka kaali on siis ihan älyttömän ihanaa ruokaa, enkä mistään hinnasta vaihtaisi sitä pois) ja herkuttomalla, karkittomalla, sokerittomalla elämällä.
Niin vaikka kyllähän elämässä on niin paljon muutakin nautinnan arvoista, kuin makkara ja voi ja läski. Se pitää vain löytää eka :D
Siis kengät ja veneily <3. Parasta ikinä :).
<3
-Kaza
Minä ainakin uskon sinuun, ihan täysillä :-)
VastaaPoistaJa saatan niin tuntea tuon fiiliksesi kun olet tavannut toisen lenkkeilijän ja ne yläfemmat, parhautta. :D
Kiitos Aikku!
PoistaOn mukava kuulla, ettei nämä erilaiset vaiheet ole saaneet kaikkia luopumaan toivosta :).
Yläfemmat ovat parhautta! Sääli ä, että niitä on kuitenkin niin vähän.
Täällä on myös eräs, joka jakaa fiiliksesi. Itse olin puolimaratonilla viikko sitten ja kyllä se vaan kummasti antaa potkua, jos vastaantulija (kun lenkki oli yhtä ja samaa tietä ensin yhteen suuntaan ja sitten toiseen) edes hymyilee. Huippunimet kärjessä eivät vaivautuneet edes hymähtämään juostessaan, kun yritin kannustavasti nostaa heille peukkua, mutta olipa hauskaa, kun itse olin jo tulossa pois päin ja tsemppasin vähän jokaista hitaampaa, kun joku vastasi hymyyn ja sai uutta potkua juoksuunsa, siitä sai itsekin lisäenergiaa.
VastaaPoistaNiin ja minä uskon, että sinä pystyt mihin vaan! On jo ollut ikävä juttujasi.
P.S. Mitä kenkiä... *huokaus*
Ihanaa Sanna, miten jaksat tsempata!
VastaaPoistaNiin mua kuin monia hitaampia. Tuollaiset ihmiset ovat kyllä monella tapaa aarteita. Toivottavasti teitä ja heitä olisi vain enemmän :).
Mutta nyt mä ainakin olen back. Vaikka aikalailla veneillään ja olen vielä yhden viikon maasto-olosuhteissa, niin draivi on päällä, vaihteeksi. Tällä mennään ja toivottavasti se näkyy myös täällä näissä jutuissa.
Toi kannustus on kyllä niin tärkeää ja ajoittain sitä kaipaa enemmänkin. Tsemppii kovasti :-)
VastaaPoistaSanopa muuta Satu K,
Poistasiksi tämä blogi vissiin myös niin tärkeä. Täällä on ihmisiä, jotka ajattelee edes jossain tasolla samoja juttuja. Ja monessa asiassa motivoi juuri kanssaolijoiden ajatukset :D.