Kehityskuvat

torstai 31. heinäkuuta 2014

Neljännen päivän fiilikset.

Mä olen siis niin LIEKEISSÄ. 
Mä vain niin rakastan ruokaa! Ja erityisesti hyvää ruokaa. Vaikka tuntuu, että ruokaa on ihan valtavasti siihen edelliseen 1500 kaloriin verrattuna, niin poikeuksetta se uppoaa kyllä. Ja poikkeuksetta se on hyvää. Saan syödä uusia perunoita ja lounaalla laittaa päälle vaikka ruokalusikallisen ingmariinia, saan syödä pasta bolognesea, jos se vain on oikein tehty. Saan syödä banaania ja aamulla ihan tajuttomasti raejuustoa. Siis onko ihanampaa???

Iltapalarahkaa on tässä JÄRKYTTÄVÄ määrä, siis 375g. Käsittämätöntä ja samalla niin ihanaa <3

Tällä tavalla kun mässäilee, niin kuvittelisi, että paino nousee pilviin, mutta tähän menessä se on tippunut puoli kiloa. Hyvät treenit ja aerobiset. Kyllä mun tänäänkin teki mieli itkeä, kun tein kardiota pyörällä. Siihen kuului siis 10x 60 sekkaa täysillä spinnipyörällä ajoa, 15 sekan jäähdytyksillä. Tuskaa!! Siis puhdasta tuskaa. En todellakaan ole tottunut tuollaiseen höykyytykseen! Mutta fiilis on mitä mahtavin, kun kuntosalilla saa tehdä uusia juttuja ja erilaisia juttuja. Huomaa myös sen, että energiaa on ihan eri tavalla, kun saa syödä. Eikä kokoajan ole miinuskaloreilla. 

Puhuin niistä aloitus kuvista, ja valitettavasti ne ovat tässä. 
Nyt puolialastomia ihrakasoja pelkäävät ja kammoksuvat ihmiset, laittakaas silmät kiinni. 

Maha ei ole kyllä TODELLAKAAN missään edustuskunnossa, mutta olen tyytyväinen siihen, että pakaran kaari olisi aivan niin kuin noussut ja ehkä siinä on huomattavissa (ystävällisellä silmällä katsottuna) myös muunlaista edistystä ja kehitystä. 

Tässä kuvien rinnalle laitettu ne kuvat, jotka otettiin silloin marraskuussa 2013.
Mitä mieltä olette? Näkyykö mitään kehitystä, vai onko se mennyt piiloon kokonaan?

Huomenna tekemään vielä tämän viikon vika sali, ja toivottavasti saisitte siitä jotain kuvia. Katsotaan nyt miltä se näyttää... Sitten saattaa seurata pieni blogihiljaisuus, lauantaina siirryn taas maasto-olosuhteisiin viikoksi, mutta viimeistään sitten koulun alkajaisviikolla palaan kertomaan kuulumisia. Toivottavasti olette täällä vielä silloin :).

Nauttikaa lämmöstä ja hyvistä treeneistä :)
<3
-Kaza

Ps. Nämä (tumman punaiset) tein tänään töissä, eikös olekin mageet?


9 kommenttia:

  1. Tapu tapu taputtaa siis, on kehitystä. Ja mä olin kans sun puolesta ihan liekeissä kun luin tän, rupes tekee milei rahkaa (jota en juurikaan enää ole syöny), ruoka ON hyvää :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu K!
      Ihmettelen, että mitä sä syöt, jos et rahkaa? Onko olemassa muutakin kuin se? :)

      Poista
    2. No kuule onhan sitä :-) esimerkiksi teen marja-banaanismoothieta johon laitan lisäksi vähän heraprotskua ja kauramaitoa.

      Poista
  2. On tapahtunut! Paljon! Kehitystä nimittäin, ryhti on paljon suorempi, takapuoli pyöreämpi (hyvällä tavalla), reisissä ja muuallakin selvästi havaittavissa lihasta jne. Ehkä vähän kesäturvotusta viime kuvista, mutta so what, lihaspuolella on tapahtunut kehitystä niistäkin.

    Kuulostaa loistavalta tuo siun meininki, siitä se taas lähtee, kiva kuulla miten tuo uusi ruokavalio vaikuttaa kehoon. Itsekin olen tässä taas koittanut miettiä ruokailuita, että missä mennään pieleen (muussa kuin silloin tällöin =kesällä liian usein herkuttelussa), kun paino meinaa kivuta ylöspäin, eikä olo ole niin mahtava, kuin jossain vaiheessa oli. Pitäisi ottaa ja pitää muutama päivä ruokapäiväkirjaa taas, niin näkisi, mikä mättää.

    Ja tiedän, tuollainen pyörä treeni on jäätävä! Itse olen tehnyt 10-15x40 sek, 20 sek palautuksilla. Tosin wattibikella, missä pyöritysnopeus ei ole pointti vaan se, että saa pidettyä tarpeeksi watteja vedon aikana. Ja voin sanoa, että kuolema tulee tuossakin, jopa sitten noilla sinun pidemmillä vedoilla ja lyhyemmillä palautuksilla. Kokeilepa joskus sama treeni kentällä juosten täysillä, se se vasta tappavaa onkin. Mutta ah, niin palkitsevaa.

    Ja kyllä, kengät on hienot! Noita juttuja entisestä työstä kaipaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna!
      Oli yllätys huomata, että eroa on, vaikka olen syönytkin mitä ja miten sattuu. Sali on pelastanut paljon. Seuraavia kuvia odotellessa tän kuun lopussa :).

      Millaisista jutuista sun ruokavalio koostuu? Kuinka monta kaloria?
      Millaista liikuntaa sä viikoittain harrastat?
      Selvästikin joku mättää, jos fiilis ei ole ok. Ei kun paneutumaan. Ruokapäiväkirjalla selviää varmasti moni juttu. Oletko pitkään syönyt samalla tavoin? Jos elimistö on jotenkin unessa ja vaatisi jonkinlaista herättelyä?
      Kehon jutut on kyllä aika vaikeita, mutta varmasti asia selviää, kun tutkii ja kokeilee. Siehän se oman kropan asiantuntija olet :).

      Poista
    2. Miulla on n 2000 kcal ruokavalio, joka koostuu 6 ateriasta/välipalasta. Tuo on kohtuu vähähiilihydraattinen, mutta esim hedelmiä ja marjoja syön jonkin verran. Rasvat on hyvälaatuista ja niitä syödään jonkin verran joka ruualla. Puhdasta sokeria, herkkuja ja viljaa (pl. Puuro) vältän. Paljon kasviksia. Siinä olennaiset. Aamu alkaa puurolla, raejuustolla, marjoilla, öljyllä ja hedelmällä.

      Treenit vaihtuu viikoittain, harjoittelua tulee 6-11h/vko. Kuormittavat ja kevyemmät viikot vuorottelevat tietyllä syklillä. Viikossa on yleensä 1-2 kovaa harjoitusta juosten tai pyörällä (tyypillisesti intervallivetoja, lyhyitä, kuten tuo sinun harjoitus tai pidempiä esim 5x1000m kovaa juoksua) jokunen PK treeni juosten, kävellen, pyörällä tai uiden, näistä yksi on yleensä pitkä 120min tai enemmän. Lisäksi tulee salitreenit, talvella niitä oli kaksi/vko eli jalat ja yläkroppa, nyt kesällä vain ylävartalo. Lisäksi erinäisiä muita treenejä tarpeen mukaan. Kisat antaa oman värinsä kesän treeniin.

      Suurin ongelma tällä hetkellä varmaan on siinä, että ruokia tulee sovellettuna. Pitäisi lähteä taas uudelleen liikkeelle pilkun tarkasti, jotta saisi elimistön parhaaseen mahdolliseen kuntoon. Kiireen keskellä vaan on niin helppo sortua sinne päin ruokailuun. 

      Poista
    3. Auttaiskohan sulle, jos nostaisit muutamaksi viikoksi kaloreita vaikka 2500. Jos pitkään on ollut samalla ruokavaliolla, keho jotenkin menee "koomaan". Musta kaikki nimittäin kuulostaa aivan oppikirjasta otetulta, mutta sullahan onkin kotiPT :D.

      Kiire on kyllä pahin, ja väsymyksessä ei edes ajattele. Voiko aatella, että kiire helpottaa? Onko nyt vain jotenkin erityisen kiireinen aika?

      Poista
  3. Joo, ohjeet on hyvät, toteutus tällä hetkellä ontuu.

    Kyllä meillä töissä on tällä hetkellä sesonki menossa, mutta enää en uskalla uskotella itselleni sitäkään, että helpottaisi. Monta kertaa on menty kuukausi tolkulla odottaen sitä viikkoa, joka kalenterissa näyttää tyhjälle, mutta kun elämä ei mene niinkun suunnittelee, niin se viikko yleensä onkin jotain ihan muuta kuin rauhallinen ;-) Kyllähän kevät oli vauhdikas ihan jo siksi, että työ oli uusi, jospa syksy näyttäisi vähemmän kiireiselle. Ja kunhan lokakuuhun päästään, on kisakausi ohi ja sitten lähetään puurtamaan peruskuntopohjaa kuntoon taas ja luomaan seuraavaa kautta. Siellä tulee minun "uusi alkuni" mikä siulla on nyt uuden ohjelman alkaessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet alut ovat aina parhaita.
      Sehän me tiedetään, jo ihan töidenkin puolesta :D.
      Toivottavasti elo uudessa työssä rauhoittuu ja aikaa jää muuhunkin. Pidän peukkuja!

      Poista