Aika on kulunut, elämä mennyt. Ja nyt olen tässä. En tiedä, mitä kaikkea on tapahtunut, mutta blogin seinälle siitä ei ole päätynyt tippaakaan. Olen ollut syvällä ja vähän siitä syvemmällä. Olen kohdannut elämää ja kuolevaisuutta. Olen joutunut asettamaan rinnakkain sen, mitä haluan ja sen mitä olen saavuttanut.
Jos lyhyesti kerron sen, missä elämä koetteli, en oikein osaa. Sairastuin masennukseen. Olin polvileikkauksessa. Halusin kuolla. Olin pois töistä. Menin takaisin. Aloitin terapian. Hain avioeroa. Etsin itseäni.
Ja sillä itseni etsimisen matkalla olen vieläkin.
Minulla oli pitkä, vuosien tauko (oikeastaan 2 vuoden tauko) salielämään, mutta viime vuoden alussa aloitin sen uudelleen. Nyt vuosi takana ja hyvältä tuntuu. Voima on rautaa, vaikken mä enää kuin unelmoi siitä kropasta, joka mulla oli. Mutta mitä sitten. Mä haluan kuitenkin ennemmin olla hyvinvoiva kuin niin syvästi väsynyt kuin olin.
Olen muuttunut niin fyysisesti kuin henkisesti. Mutta olen luopunut pakkomielteistä. Nykyään mä, voisiko sanoa, karppaan. Ja yritän syödä paljon rasvaa, vähän hiilareita. En siksi, että laihtuisin, vaan siksi että voisin hyvin.
Tässä blogissa seurataan nyt sitä, miten löydän itseni salilla, töissä, kotona ja elämässä. Unelmaa etsin edelleen. Vieläkö sinä, rakas lukija, olet mukana?
Pitäkää huoli! <3
Kaza
